Voimauttava arki

Poika on jo 3 viikkoa! Aika on jälleen mennyt ihan hirmuista vauhtia.
Poika on ihana. Aivan ihana pieni hurmuri. Arki on tietenkin muuttunut, mutta suurta eroa aikaisempaan ei ole. Tietenkin yritetään pitää arki mahdollisimman muuttumattomana, Aadan kannalta.

Meidän perus päivä kuluu aika lailla näin:

Klo 9 imetän, kumpikin tissi melko tyhjäksi. Vaipan vaihto yms.

Klo 10- 12 välisen ajan poika nukkuu.

Klo 12- 13 välillä imetän, kummankin tissin. Välillä poika saattaa syödä vain toisen tissin ja joudun pumppaamaan toisen.

Klo 14- 17 poika nukkuu

Klo 17- 18
imetän. Tämän jälkeen imetänkin lähes koko loppu illan. Tai sille se ainakin tuntuu. Tunnin välein poika on tissillä. Tuntuu, että mikään ei riitä. Päivään mahtuu myös useat rintaraivarit sekä kipuitkua, mahakipujen vuoksi. Meillä on cuplaton käytössä ja siitä on ollut kyllä apua. Olen myös miettinyt, että pitäisikö tässä jossain vaiheessa alkaa miettimään omaa ruokavaliota, että aiheuttaako jokin ruoka- aine pojalle enemmän kipuja?




Poika nukkuu klo 18- 23 välillä pieniä pätkiä, mutta ei pitkää pätkää.

Klo 23.30- 00.30 välillä poika käy yöunille. Hän nukkuu klo 04.30 saakka. Joskus jopa pidempäänkin. Yksi yö heräsin itse klo 06, kun poika ei ollut vielä herännyt. Hän oli nukkunut melkein 6 h putkeen! Minä totta kai säikähdin, että onko vauvalla kaikki hyvin kun ei ollut herännyt. Joka tapauksessa se yö oli kyllä melko luksusta!

Klo 04.30- 06 välillä imetän. Kumpikin tissi menee ja sen jälkeen poika nukahtaa. Välillä tulee mahavaivoja, joita itketään n. tunnin verran. Hän kuitenkin nukahtaa melko nopeasti takaisin ja saan itsekin jatkaa unia vielä 3 h ajan.



Itsellä yöunet on tällä hetkellä 4 h + 3 h. Teemulla on valtavan hyvät unenlahjat. Hän vetelee sikeitä vieressä ja ei herää vauvan itkuun ollenkaan. Jos Aada taas alkaa itkemään omassa huoneessaan, Teemu herää saman tien, itse taas en herää siihen. Tai herään, mutta en kovin nopeasti. Outoa.
Myönnän, että välillä se ärsyttää ja suututtaa, että toinen vaan nukkuu vieressä. Onneksi Teemu kuitenkin auttaa jos tarvitsen. Tiedän, että voin herättää hänet ja hän on heti valmis auttamaan. Usein Teemu vaihtaa vauvalta vaipan ja jos vauva ei meinaa millään jatkaa unia, hän myös nukuttaa vauvan. Vauva nukahtaa todella nopeasti Teemun rinnan päälle. Se vaikuttaakin olevan yksi parhaista paikoista nukkua. Toki nyt muutamana päivänä ainoa nukutus keino on ollut tissi.

Välillä tehdään myös niin, että Teemu antaa pullosta maitoa. Vauva huolii tissin, tutin sekä pullon. Tuteista hän huolii ihan minkä tahansa. Kaikki käy. Hän ei vaikuta kovin vaativalta tai tarkalta, sen suhteen. Asentojen suhteen hän taas on todella tarkka. Pystyssä on paras olla ja imetys sujuu parhaiten sängyllä niin, että minä makaan. Vauvalla ei ole imuote kärsinyt ollenkaan vaikka sitä pelkäsinkin. Siitä myös monet puhuivat, että pulloon ei kannata opettaa. Monet ovat olleet sitä mieltä, että pullo voi pilata imetyksen kokonaan. En kuitenkaan usko, että meille käy niin. Se on minulle rukousvastaus, että poika suostuu juomaan maitoa myös pullosta ja, että imetys silti onnistuu.




Meillä on käytössä nyt kesällä vauvan vaunut sekä Aadalla matkarattaat. Lisäksi hommattiin seisomalauta. Eli välillä kuljetaan yksillä vaunuilla ja välillä kaksilla. Meidän arki ei tunnu raskaalle, ainakaan vielä. Me liikutaan paljon. Vauva on tyytyväinen ja hänen kanssaan on helppo liikkua. Tulisin hulluksi jos olisin vain kotona ja vauvalla olisi tissi suussa kokoajan. Tämä tuntuu hyvälle kun vauva tuntuu niin helpolle. Ja väsymyksestäkään ei ole tietoa. Nautin tästä todella paljon. Nautin siitä, että saan olla kahden lapsen äiti. Se on rikkaus. Se on saavutus. Siitä saa olla todella kiitollinen. Minua on siunattu kahdella pienellä ihmeellä. Olen todella kiitollinen siitä.


- Eve

LUOMUNA

Synnytystä odotettiin kauan. Tai sille ne viimeiset viikot tuntuivat. Viimeiset viikot oli todella raskaat. Tuntui, että odotin synnytystä joka hetki. Yöllä kun heräsin vessaan, huomasin ajattelevani heti, että alkaisiko synnytys nyt? Noh ei alkanut. Vaikka olin varma, että tämä synnytys lähtisi käyntiin keskellä yötä. Olin väärässä.

29.6 aamulla heräsin normaalisti pissahätään. Palasin takaisin sänkyyn ja sitten ne alkoivat. Kello oli 8.30. Ajatuksiin tuli heti lause:

"olisiko tänään pojan aika syntyä?"

Yritin jatkaa unia, kun Aada ja Teemukin nukkuivat. Nukkumisen jatkamisesta ei kuitenkaan tullut mitään. Seuraava kipeä supistus tuli jälleen. Aloin heti mittaamaan supistuksia ja niitä tuli n. 6-10min välein. Teemu heräsi ja kerroin hänelle. Hän oli sitä mieltä, että vauva syntyy 29.6. Teemua jännitti, hän ei oikein tiennyt miten olla. Itse ajattelin lähinnä, että no niin varmaan. Tuskin syntyy tänään, eiköhän nämä vielä ohi mene. Kai se oli sellainen selviytymiskeino, että en vaan joutuisi pettymään.
Aloimme kuitenkin varmuuden vuoksi järjestelemään Aadalle hoitoa synnytyksen ajaksi. Vaikka en ollut vielä varma, että lähtö olisi juuri tänään. Parin yrityksen jälkeen sain Aadalle järjestymään hoidon sekä kyydin. Kaikki näytti täydelliselle. Pystyin rentoutumaan ja keskittymään supistuksiin. Olin paljon omissa oloissani. Yritin siivota kotia ja keskittyä kaikkeen muuhun. Seuraavaksi soitin synnärille. Kello oli 10:20. Synnärillä he sanoivat, että ole kotona siihen saakka kun et enää kestä ja pärjää supistusten kanssa. Ota kipuun panadolia ja käy kuumassa suihkussa. Kumpaakaan en tehnyt. Mietin puhelun jälkeen, että "tule sitten kun et enää kestä". Minähän kestän aina? Missä vaiheessa en enää pärjää? Olen luonteeltani "pärjääjä". Kyllä Eve kestää, jaksaa ja pärjää. Minähän en luovuta. Minä taistelen. Tuntu, miltä tuntu. Tämmöiselle on todella riski sanoa, että tule sitten kun et enää kestä supistuksia. Tule kun et enää pärjää supistusten kanssa".
Terveydenhoitaja oli sanonut muutama kuukausi aikaisemmin, että kun supistusten väli on n. 10min niin siinä vaiheessa kannattaa lähteä synnärille. Nyt supistuksia tuli kuitenkin 6-10min välein. Olin todella yllättynyt siitä, miten minua ohjeistettiin.


Kello oli 14:30, kun Aada lähti hoitoon. Sen jälkeen sanoin Teemulle, että minä soitan synnärille ja hän voi soittaa taksin. Naikkarilta sain luvan lähteä tulemaan.

Taksissa oltiin n. klo 14:40. Taksissa tuli 3 kipeää supistusta. Laittelin koko taksimatkan perheelle viestiä ja kerroin tilanteesta.

Kello 14:50 saavuimme naikkarille. Minulla oli se asenne, että
"katotaan nyt syntyykö tämän päivän aikana". Ilmoittauduin ja minulta kysyttiin, että miten tiheään supistuksia tulee. En osannut sanoa. Niitä tuli tiheästi.

Kello oli n. 15:10, kun kätilö tuli noutamaan meidät. Lähdimme kävelemään synnytyssaliin. Matkalla kätilö sanoi, että "sano vaan jos tarvitsee pysähtyä". En sanonut. En halunnut pysähtyä. Halusin äkkiä huoneeseen. Minä taistelin jälleen ja minulla oli jälleen se sama ja tuttu asenne " Ja minähän pystyn tähän. Minähän kävelen ilman pysähtymistä".

Kello 15:15 olimme salissa ja vaihdoin vaatteet. Kätilö kysyi, että haluanko jotain kipuun. Hän ehdotti Tenslaitetta. Olin kuullut tenslaitteesta, mutta se ei ollut minulle tuttu entuudestaan. Tutustuin laitteeseen. Samalla katsottiin tilanne ja olin 6-7cm auki.Kätilö kysyi, että haluaisinko sittenkin jo epiduraalin. Sanoin, että en halua sitä vielä. Halusin vielä pärjätä. Halusin kestää supistukset. Mielestäni supistukset eivät olleet vielä niin pahat, että olisin tarvinnut epiduraalin.

Kello taisi olla n. 15:40, kun Tenslaite laitettiin paikoilleen ja sain pientä helpotusta supistuksiin.


Tenslaitteen saatuani juttelin kätilön kanssa mahdollisuudesta päästä ammeeseen. Kätilö lähti järjestämään meille ammeellista huonetta. Tenslaitteesta oli hieman apua, mutta enemmänkin se vei huomion pois supistuksista. Kivunlievitykseen tässä vaiheessa kuitenkin aika onneton.

Kello 16:10 puhuin epiduraalista, kun supistuksia en enää tahtonu kestää. En pystynyt olemaan makuultaan. Seisominen auttoi hetken ja kestin supistukset niin paremmin. Ylhäällä oleva kuva on otettu juuri näihin aikoihin. Seisoessa tuli pari kertaa peni tarve ponnistaa. En silti osannut ajatella, että vauva painaisi, koska ilmaa sieltä vaan tuli. Tuntui, että maha oli menossa sekaisin.
Supistukset oli kipeitä. En tiennyt, että miten olisin. Ammeellinen huone unohdettiin tässä vaiheessa ja seuraavaksi yritettiin laittaa kanyylia käteen, epiduraalia varten. Kanyylin laitto ei kuitenkaan onnistunut. Kipeitä supistuksia tuli ja tässä vaiheessa haukoin henkeä ja itkin huutoitkua. Neljän supistuksen kohdalla huusin, että en jaksa enää näitä. Ne oli todella kipeitä.

Kello 16:20 katsottiin taas kohdunkaulan tilanne ja olin kokonaan auki!! Tässä vaiheessa unohdettiin epduraalin laitto kokonaan. Seuraavaksi aloin puhumaan kätilölle, että voisinko käydä vessassa. Kätilö ei kuitenkaan päästänyt. Maha tuntui siltä, että se oli todella sekaisin. Ei auttanut kuin tyhjentää suoli siihen pedille. Tämä tuntui minusta vastenmieliseltä. Olin suojellut tätä kohtaa avioliitossamme. Ovi on aina lukossa, kun minun istuntoni alkaa. Vessaan ei ole silloin kenelläkään mitään asiaa. Ja nyt, mieheni näki kaiken. Noh, ihan normaalia ja luonnollista. Itselle kuitenkin vastenmielistä.
Seuraavaksi kuului poks ja lapsivedet menivät. Ne todella poksahti. Tässä vaiheessa kätilö lähti hakemaan toista kätilöä ja toista puudutetta minulle.

Kello oli 16:30, kun kätilö lähti huoneesta. Kun ovi meni kiinni, tuli viimeinen kipeä supistus ja sen jälkeen todella suuri tarve alkaa ponnistamaan. Yhtäkkiä tunsin vauvan pään. Huusin Teemulle, et tää tulee nyt ja et paina nappia. Teemu paino ja meni huutamaan käytävään, että täällä syntyy vauva ja pää näkyy jo. Teemu meni kätilön paikalle ja oli ottamassa vauvaa vastaan ku aloin ponnistamaan. Hän katsoi vauvaa ja ohjeisti minua " Joo anna tulla vaan, ponnista vaan". Vauvan pää ehti syntyä, ennen kuin kätilö tuli huoneeseen. Sieltä tuli pari kätilöä juosten paikalle ja meni minuutti ja vauva oli ulkona.

Me oltiin vitsailtu aikaisemmin, että kyllähän siitä synnytyksestä selviäisi ihan kotonakin. Se oli vitsiä! En todellakaan osannut ajatella, että minä pystyisin synnyttämään ainoastaan TENSLAITTEEN kanssa! Ja, että mieheni olisi kätilönä! En ehtinyt saamaan mitään kunnon kivunlievitystä. En ehtinyt saamaan mitään lääkettä. En ottanut edes panadolia kotona supistuksiin. Minä synnytin luomuna! Minä! En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että vaikka olenkin se pärjääjä niin oikeasti pystyisin synnyttämään ilman kivunlievitystä.
Teemusta olen todella ylpeä. Hän oli synnytyksessä mukana. Hän oli siellä minua varten. Hän ei yrittänyt keksiä missään vaiheessa ratkaisua. Hän oli hiljaa, vieressäni ja välillä kysyi voisiko hän tehdä jotain. Kun sanoin, että vauva tulee nyt, hän meni huutamaan käytävään ja otti ohjat käsiin, kun ketään ei huoneeseen tullut. Hän oli siinä tilanteessa niin luonteva, että minäkin rentouduin. Tapitin vaan Teemua suoraan silmiin, nyökyttelin ja ponnistin. Ei siinä ehtinyt ajattelemaan yhtään mitään muuta. Me oltiin tiimi, synnytyssalissakin.







Tää kuva kertaa hyvin siitä, miten nopea ja raskas synnytys kuitenkin oli. Olin aivan puhki. Aluksi en osannut edes iloita pienestä vastasyntyneestä. En osannut iloita sitä, että minusta on tullut tupla äiti. Se kaikki tapahtui niin nopeasti, että tuntui sille, kuin en olisi itse pysynyt siinä mukana ollenkaan.




Vietimme salissa aikaa 6 tuntia, synnytyksen jälkeen. Vauvan kanssa imetys sujui täydellisesti, heti alusta alkaen. Hän oli 3 tuntia minun tai Teemun rinnalla, jonka jälkeen hänet vasta punnittiin ja pestiin. Sekin tuntui niin hyvälle, kun Aadaa en silloin saanut rinnalle. Hänet vietiin heti pois, teholle.
Tämä oli aivan erilainen ja niin positiivinen kokemus.

Aadalta minulta leikattiin väliliha. Se arpi repesi hieman ja siihen tuli muutama tikki. Muuten selvisin synnytyksestä todella hyvin. 3h synnytyksestä kävin suihkussa ja suihkuun piti pissata. Se oli yksi ehto sille, että pääsi potilashotelliin. 6h jälkeen taxi haki meidät ja vei potilashotelliin. Jaksoin kävellä hyvin, mutta en kovin nopeasti.


Potilashotellissa vietimme 2 yötä. Ensimmäisen yön vietimme kolmestaan ja seuraavana aamuna myös Aada tuli mukaan potilashotelliin. Oli todella tärkeää, että Aada pääsi mukaan niin aikaisessa vaiheessa. Hän sai olla mukana myös potilashotellissa. Vaikka tämä on ollut uutta, outoa ja raskasta Aadalle niin hän on hoitanut vauvaa alusta lähtien todella antautuneesti.



Kiitos kaikille avusta ja etenkin rukouksista! 
Kiitos Helena ja Netta! 
Kiitos Jenni ja Otto!

-Eve

PIKKUVELI

Poika on syntynyt! 
Hän syntyi tasan viikko sitten 29.6 klo 16:32

Paino: 3406 g
Pituus: 50 cm
Pää: 33,5 cm


Täällä on viime päivät ihmetelty vauvaa ja totuteltu tähän uuteen arkeen. Ollaan kaikki aivan haltioissa siitä, minkälainen pieni on syntynyt meidän perheeseen. Aadalle tämä kaikki on ollut silti todella vaikeaa. Ollaankin yritetty tilanteen mukaan ottaa Aadan kanssa kahdenkeskistä aikaa. Teemu on käynyt Aadan kanssa kauppareissuilla ja me ollaan myös tehty Aadan kanssa tyttöjen juttuja. Ollaan paljon juteltu siitä, miten tärkeä Aada on ja pikkuveli ei ole yhtään Aadaa tärkeämpi. He ovat kumpikin meille tärkeitä. Puhutaan siitä, miten rakastamme Aadaa. Välillä hän sanoo, että tykkää pikkuveljestä tosi paljon ja välillä puhuu siitä, miten pahalle hänestä tuntuu kun vauva syntyi. Onneksi hän uskaltaa sanoa aidot tunteensa ääneen. Tiesin, että tämä tulisi olemaan todella vaikeaa, kun pikkuveli syntyisi. Jo raskausaika oli vaikeaa. Aada oli todella mustasukkainen mahasta. Olen paljon miettinyt, että olisinko voinut toimia toisin? En silti osannut arvata, että tämä alku olisi näin raskasta. Käyn paljon mielessäni kysymyksiä, että olisinko voinut antaa Aadalle vielä enemmän huomiota. 

Totuus on se, että en uskalla jättää pikkuveljeä Aadan kanssa kahdestaan edes hetkeksi, koska Aada saattaa puristaa pikkuveljeä todella kovasti. Jo nyt hän on tarttunut hiuksista sekä läppässyt kasvoja. Lisäksi Aada rikkoi eilen kaksi lelua. Hän ei ole koskaan aikaisemmin rikkonut leluja. Hän pomppii tasajalkaa, huutaa ja kun häntä komentaa niin vastauksena on räkäinen nauru. 
Mihin mun tyttö hävisi? Reagoiko kaikki lapset todella näin rajusti? 
Onneksi nyt eletään vasta ensimmäistä viikkoa ja todella toivon, että tämä olisi ohimenevää. 
Silti pelottaa, että tämä vain yltyy.





Nämä kuvat on otettu edellispäivän iltana. Aada hali vatsaa ja puhui pikkuveljelle:

"Nyt sun pitää jo syntyä. Synny jo"

Pikkuveli taisi uskoa isosiskoaan, kun tästä 10h niin synnytys lähti käynnistymään. 

Edeltävänä päivänä juttelin ystäväni kanssa ja hän kertoi, että oli ostanut junalipun ja tulossa meille sunnuntaina. Jotenkin minun stressi tasoni laski huomattavasti. Tajusin, että ystäväni olisi meillä myös seuraavalla viikolla. Puhuimme, että hän pystyisi olla meillä su -to välisen ajan. Olin niin huojentunut. Jos synnytys käynnistettäisiin, meillä olisi heti hoitaja Aadalle. En tiedä vaikka tämä olisi ollut yksi tekijä siihen, että synnytys lähti käynnistymään seuraavana päivänä. Minä en enää stressannut!

Seuraava tekijä saattoi olla lenkkeily. Kävimme edellisenä päivänä puistossa kävelemässä ja keinumassa. Nautimme hellepäivästä. Lenkkeilyn jälkeen suuntasimme heti saunaan ja illalla heiluteltiin peittoa. Nukuin yöni todella hyvin. Pari kipeää supistusta tuli, mutta muuten nukuin todella levollisesti. Aamulla heräsin klo 8 ja tunsin ensimmäisen kipeän supistuksen. Klo 8.30 supistuksista tuli säännöllisiä ja ne kipeytyi kokoajan. 
Myöhemmin tekstiä siitä, miten synnytys eteni eli SYNNYTYSKERTOMUS!





Mutta kyllä hän on suloinen! Olen niin kiitollinen hänen ruskeista hiuksistaan. Hänellä on äitinsä silmät sekä nenä. Isältään hän on saanut ainutlaatuiset huulensa. Hän muistuttaa meitä molempia. Niin kaunis pieni ihme. Niin komea poika <3


- Eve

Parisuhde on tiimityöskentelyä

Täällä odotellaan edelleen. Tänään on 39+0. Supistelee edelleen kovaan tahtiin, mutta mitään ei tapahdu. Todella turhauttavaa. Tällä hetkellä puran mun fiiliksiä enimmikseen instagramin puolella eli sieltä tuoreimmat kuulumiset. ( @hattarapilvenvarjossa)
Varmaan jokaista ensimmäistä lastaan odottavaa mietityttää, että miten arki tulee muuttumaan kun taloon tulee vauva. Varmasti jokainen pariskunta pohtii sitä myös yhdessä. Meidän arjessa kulkee jo yksi lapsi, mutta tuleva lapsi on Teemulle ensimmäinen lapsi. Tietenkin jokainen lapsi muuttaa arkea jollain tapaa. Kaksi lasta ei mene siinä missä yksikin.

Olen tottunut siihen, että Aada on jo niin iso tyttö, että osaa tehdä paljon asioita itse.
Hän osaa pukea lähes kaikki vaatteet itse. Hän osaa hoitaa vessareissut lähes itsenäisesti. 
Hän osaa syödä itse, leikkiä itse sekä siivota lelut omaan huoneeseensa. 
Hän on jo niin iso sekä reipas tyttö.



Miten sitten vauva? 
Vauva ei osaa tehdä mitään itse. Siihen aikaan palaaminen on jollain tavalla vaikeaa. Ehkä myös siksi, että menneisyys palaa mieleeni. Aadan ensimmäiset elin viikot oli haastavat. Olihan hän kaksi viikkoa teho- osastolla. En saanut häntä rinnalle. Ei minulla ollut edes ensimmäiseen 6 viikkoon vaunuja. Olin nuori ja väsynyt äiti. Olin todella peloissani uuden oireyhtymän kanssa. Soittelin lääkärin kanssa, etsin tietoa ja yritin hyväksyä asian. Ei minulla ollut vertaistukea ja se tieto, mitä oireyhtymästä sain, oli todella vähäistä. Se oli minulle kipeä ja vaikea asia. Olin väsynyt ja huolissani kaikesta mahdollisesta. Olin myös todella yksinäinen. Olin neljän seinän sisällä ja lähestulkoon yksin vauvan kanssa. Tilanne oli erilainen, kuin monilla muilla. Erityislapsi oli myös muille vaikea paikka ja tuki oli lähes olematonta. Olin todella väsynyt sekä myöskin mäkättävä akka. En ollut oma itseni ja siihen osittain syynä oli varmasti myös hormonien poukkoilu. Onhan synnytys todella suuri asia keholle. Tämän kaiken lisäksi rintatulehdus, koko kehon ihottuma sekä unettomat yöt. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä, että miten selvisin siitä ajasta? Vitsit, että mä oon ollu vahva nainen. Saan kiittää sitä nuorta Eveä nytten. Saan kiittää Jumalaa, että selvisin siitä ajasta ja olen päässyt näin pitkälle. Vaikka tämä raskaus nostaa pintaan kipeitä haavoja niin olen siitä kiitollinen. Nyt käsittelen myös osittain niitä haavoja, mitä en ole osannut aikaisemmin käsitellä.

Tämän kaiken tiimoilta ollaan Teemun kanssa paljon mietitty, että miten meidän parisuhde tulee muuttumaan, kun tähän taloon astuu vauva? 
Minua se jopa pelottaa aika paljon. Ollaan saatu niin paljon kahdenkeskistä aikaa, viimeisen vuoden aikana. Ollaan saatu viettää kahdestaan viikonloppuja, rentoutua ja jutella asioista. Tiedän sen, että vauvan tulon myötä, meidän kahdenkeskinen aika tulee olemaan vähäistä. Lisäksi väsymys saattaa tuoda meille ärtymystä ja siitä saattaa seurata riitaisuutta. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että ei purkaisi sitä omaa väsymystään ja kiukkua toiseen. Olen siitä iloinen meidän parisuhteessa, että me juttelemme tämmöisistäkin asioista etukäteen. Valmistaudumme tulevaan. 
Olen pystynyt puhumaan kaikki tunteeni Aadan raskaudesta, synnytyksestä ja arjesta Teemulle. Tiedän, että hän ymmärtää minua.



On selvää, että Teemu ja Aada tulee viettämään aikaa enemmän, kun vauva syntyy. Itse kun olen ensimmäiset kuukaudet täysin kiinni vauvassa. Ollaan juteltu siitä miten he kävisivät Hoplopissa, jäätelöllä tai vaikka vaan pihalla keinumassa. Tietenkin jos vauva suostuu syömään pullosta, otan sitten kahdenkeskisen ajan Aadan kanssa. Ja kotona pelaillaan lautapelejä, leikitään yhdessä ja tehdään mieluisia juttuja yhdessä Aadan kanssa. Ei sen aina tarvitse olla sitä, että lähdetään pois kotoa. Itse asiassa odotan sitä todella paljon, että saan Aadan kanssa kahdenkeskistä aikaa ja saan nähdä miten Teemu hoitaa vauvaa. Eniten haluamme sitä, että tässä talossa vauva ei ole ykkönen vaikka tulevat kuukaudet ovatkin vauvan ehdoille elämistä. Minulle suurinpa huolena on se, että miten Aada tulee reagoimaan sisarukseensa. 

Rakastan sitä, miten Teemu puhuu jo nyt siitä, miten paljon odottaa sitä, että saa hoitaa vauvaa. Tiedän, että hän hoitaa, käy vaunulenkillä ja hoitaa kotitöitä. Luotan siihen, että me selviämme. Ja kyllä se niin on, että kun molemmat osallistuvat, sekä huolehtivat parisuhteesta niin tietenkin me selvitään. Mutta en ole liian sinisilmäinen. Tiedän, että jokaisessa parisuhteessa tulee ne omat haasteensa, kun vauva syntyy. Tilastojen mukaan monet eroavat myös ensimmäisten 3 vuoden aikana, lapsen syntymästä. Eli, varmasti meillekin tulee ne omat haasteet. 

Yksi mitä ihailen Teemussa todella paljon, on lapsirakkaus. Ihmettelen sitä, miten lapsirakas hän on. Miten kultainen hänen luonteensa on. Hän ei oleta, että minä teen täällä kaiken. Hän kantaa vastuunsa ja osallistuu aivan kaikkeen. He hassuttelevat Aadan kanssa ihan kokoajan. Meidän koti on täynnä höpsöttelyä ja naurua. Välillä sitä on jopa niin paljon, että itseäni alkaa ärsyttää, kun tuo parivaljakko ei meinaa rauhoittua yhtään. Tämän kaiken myötä on kuitenkin helppo luottaa siihen, että minä en hoida vauvaa, Aadaa ja kotia yksin, kun vauva syntyy. Vaan totta kai Teemu osallistuu ja me hoidamme tämän kaiken yhdessä, tiiminä.

Sitähän avioliitto on.
Tiimityöskentelyä.
Avioliitossa mennään yhdessä eteenpäin.





Kaikki tulee muuttumaan, kun vauva syntyy. Silti me emme halua, että vauva rajoittaa meidän elämää. Me ollaan perhe, joka tekee ja menee. Sitä me olemme myös sitten kun vauva syntyy. Emme jämähdä paikoillemme vaan teemme samoja asioita, kuin ennen vauvaa.

Toivon todella paljon, että vauvalla ei olisi koliikkia.
Toivon, että imetys lähtisi sujumaan hyvin ja vauva suostuisi syömään myös pullosta.
Toivon, että vauva olisi tyytyväinen vauva.
Toivon, että kaikki menisi hyvin.

Nämä on varmaan ne asiat, joita jokainen äiti toivoo. Niin toivon minäkin. Kaikkein eniten toivon sitä, että Aada suhtautuisi vauvaan hyvin. Sitä haluan, että mustasukkaisuus ei lisääntyisi ja etenkään kohdistuisi esim. Aggressiivisuutena vauvaan. Meillä on paljon keinoja mielessä, miten yritetään tukea Aadaa isosiskon rooliin. Ollaan suunniteltu vaikka mitä, mutta katsotaan mitä kaikkea toteutamme niistä. Kunhan Aada saa tuntea itsensä erityiseksi, eikä koe jäävänsä ulkopuoliseksi vauvan synnyttyä.


*Kuvat piknikiltä, Pitkäkosken luonnonsuojelu alueelta. 
Kuvat otettu Honor 9:llä. 
Kiitos miehelleni Ikuinen optimisti


- Eve