Ahdistava imetys

Mun ajatukset imetyksestä on melko ristiriitaiset. Aadan kohdalla, kun se imetys ei vaan onnistunut. Mielestäni yritin kaikkeni, mutta ei siitä mitään tullut. Toki muistan kyllä hyvin ne kommentit, joissa sanottiin, että mun pitäis olla koko päivä rinnat paljaana. Lapsi tietenkin sylissä ja, että kyllä se sitten imee rintaa. Kunhan vaan tarjoat sitä rintaa vaan 24/7. Ehkä on niitä äitejä, jotka oikeasti pystyy tähän ja tekevät sen mielellään. Minusta se ei vaan tuntunut hyvälle. Kokeilin, mutta se ahdisti. Jonkun mielestä olen varmasti luovuttanut liian nopeasti, mutta itse ajattelen, että sillä tavalla miten se maito vauvalle menee ei ole niin suuri merkitys. Olen äidinmaidon puolesta puhuja. Toki Aadalle pystyin pumppaamaan maidon vain 2kk ajan, jonka jälkeen neiti kasvoi korvikkeella. Yritin pumpata kauemmin, mutta kun Aada ei jaksanut/ halunnut ottaa imuotetta rinnasta, maidon tulo loppui. Yritin jotain imetys helmiä, imetysteetä sekä pumpata käsillä, sähkö ja käsikäyttöisellä pumpulla. Maidon tulo lakkasi silti, koska luonnollista imuotetta ei ollut. Tämän jälkeen siirryttiin korvikkeisiin. En kadu sitä. Olen siitä ajasta erittäin ylpeä, minkä Aada sai äidinmaitoa. Mielestäni olin hyvä äiti, joka pystyi tarjoamaan lapselleen 2kk ajan äidinmaitoa. Tuntuihan se pahalle, kun en pystynyt antamaan lapselle äidinmaitoa pidempää aikaa. Koin, että olin epäonnistunut.



Tässä raskaudessa haluaisin, että imetys onnistuisi. Haluaisin onnistua siinä. Silti siihen liittyy monia pelkoja ja ajatuksia. En tiedä miten sopeudunko siihen, että lapsi on niin kiinni minussa. En tiedä miten sopeudun siihen, että minä olen ainoa, mistä se ruoka tulee. En tiedä miten sopeudunko siihen, että en pysty työntämään jollekin toiselle vastuuta lapsen syöttämisestä. Aadan kohdalla se oli helppoa, kun neiti joi pullosta. Milloin syötti mummi, eno tai ystäväni.

Olemme puhuneet tästä paljon Teemun kanssa, lukuisia keskusteluja. Olemme miettineet parasta vaihtoehtoa, että minusta tuntuisi hyvälle, mutta että myös vauva saisi parhaalla tavalla maidon. En tiedä tuleeko tämä onnistumaan. En tiedä suostuuko tämä vauva syömään rintaa tai pulloa. Toivoisin, että voisin imettää vauvaa mahdollisimman paljon, mutta haluisin, että osa ruokailuista menisi pullosta. Toivoisin, että myös Teemu voisi antaa vauvalle maitoa. Toivon todella, että pystyisin pumppaamaan maitoa pakkaseen valmiiksi joka päivä ja vauva saisi joka päivä pari kertaa maidon pullosta. Tällöin minulla olisi aikaa, jolloin voisin hengähtää. Tällöin se helpottaisi sitä, että en ns. Ahdistuisi siitä, että vauva on niin kiinni minussa. Ehkä sana ahdistus on liian jyrkästi sanottu.



Imetys joka tapauksessa pelottaa minua. Mielestäni se on tärkeä ja kaunis asia! Etenkin luonnollinen! Ja tästä syystä haluan, että se onnistuu. En ymmärrä niitä ravintoloita jotka kieltää imetyksen. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka kauhistelevat sitä. En ymmärrä niitä lauseita, jotka sanovat imetyksen olevan ällöttävää. Imetys on kaunis ja luonnollinen asia. En kuitenkaan koe olevani tässä asiassa täysin kuin muut. En koe olevani sellainen äiti, kuin moni muu. Koen olevani jokseenkin erilainen. Koen jopa, että minussa on jotain vikaa. En tiedä miksi se ajatus siitä, että lapsi on koko ajan rinnalla, tuntuu niin pahalle. Suoraan sanottuna se tuntuisi paremmalle, että en imettäisi vauvaa koskaan. Pumppaisin mieluummin vauvalle kaiken maidon, siihen saakka kun vauva on 9kk. Haluan todella, että vauva saa äidinmaitoa. Se on älyttömän tärkeää. Sitä minä haluan ja siksi ajatukseni ja fiilikseni on todella ristiriitaiset. En oikein tiedä, että miten kirjoittaisin ajatuksiani sanoiksi. 

Miten sen vauvan liika ihokontakti voi ahdistaa?
 Miksi se ajatus siitä ahdistaa näin paljon? 

Minähän rakastan lapsia. Nautin siitä ajasta, kun Aada oli vauva. Oli ihanaa pitää Aadaa paidan sisällä. Oli ihanaa pitää häntä sylissä. Kävin usein Aadan kanssa yhdessä suihkussa, että pystyin pitämään häntä aivan lähelläni. Halusin olla lapselleni turvapaikka. Miksi siis tämä asia ahdistaa näin paljon? En ole kylmä äiti. Olen äiti joka pitää sylissä, hoitaa ja lohduttaa. Olen äiti, joka osoittaa hellyyttä halauksilla ja suukoilla. Suukotan Aadaa monta kertaa päivässä. Siksi en ymmärrä miksi tämä voi mietityttää näin paljon. Samat nämä ajatukset oli silloin Aadasta, mutta ne kaikki jäi sen epäonnistumisen taakse. Epäonnistuin, kun en saanut lastani rinnalleni. Epäonnistuin kun lapseni ei suostunut imemään rintaani. Hän ei jaksanut, hän oli liian pieni. En osannut silloin olla armollinen itselleni. Olin jyrkkä ja ankara. Pidin itseäni todella huonona äitinä ja niin piti moni muukin. Ehkä se imetys on se mittapuu, joka kertoo, kuka on hyvä ja huono äiti. Ehkä minä olin huono äiti monen mielestä. Itse ajattelin silloin niin, mutta enää en ole niin julma ja ankara itselleni. Yritin parhaani ja se riitti. Olin ja olen paras mahdollinen äiti Aadalle. Tiedän sen nyt.


- Eve

Mitä jos siellä onkin poika?

Nyt on raskausviikkoja täynnä 19+0 !
Rakenneultra kutkuttaa mielessä ja pientä jännitystäkin on jo ilmassa.
Siihen olisi aikaa nyt 11 päivää!

Fiilikset on melko sekavat. En tiedä jännitänkö, pelkäänkö vai odotanko sitä innolla. En pelkää sitä, että mitä jos sieltä löytyy jotain. Pelkään ehkä enemmänkin lääkäriä ja sitä millä tavalla hän ottaa minut/ meidät vastaan. Tai en tiedä onko sana "pelkään" vähän liian vahvasti sanottu. Ehkä enemmänkin jännitän sitä, että millainen lääkäri on vastassa. Jännitän myös sitä, että ihastellaanko siellä meidän pientä vauvaa vai kauhistellaan. Ajatuksia on paljon ja ajatukseni on myös hyvin ristiriitaiset. Tässäkin huomaa jälleen sen, miten menneisyys vaikuttaa. Silti huomaan sen, että mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä luottavaisempi olen. Pari päivää sitten tunsin jo vauvan ensimmäisen potkun. Hän potkaisi kättäni. Se oli pieni ja hento potkaisu ja aivan ihana sellainen. Yritän myös ajatella tämän niin, että se on ultra, jossa näen taas tämän pienen ihmeen. Se on ultra, jossa tapaamme meidän ainutlaatuisen tähtemme ja saamme tietää, onko hän tyttö vai poika. Sitä odotan paljon, että saamme selville hänen sukupuolen.


Sukupuolta kohtaan fiilikset on myös melko sekavat! Olen ostanut vauvalle vaaleanpunaisia vaatteita, koska melko pitkään minulla on ollut olo, että hän on tyttö. Nyt kuitenkin viimeiset 5 vko on ollut sekava olo. Mitä jos siellä onkin poika? Sydämen äänet kuulosti alussa samalle, kuin Aadalla. Nyt kuitenkin se ei ole enää hevosen laukkaa vaan pikemminkin höyryveturin ääntä. Sydämen syke on myös hieman alhaisempi kuin alussa. Jossain vaiheessa se oli 155-160 paikkeilla! Nyt enemmänkin 145! Kai se on ihan normaalia, että sydän lyö nyt hitaampaa? Ja tämä 145 on siis keskiarvo lukuisista kuuntelukerroista. En halua uskoa mihinkään myytteihin siitä, että onko se nyt tyttö kun sen sydämen syke on tuollainen. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja en halua niihin turhaan uskoa tai luottaa! Mutta myönnettäköön, että kyllä näitä miettii! Kai se kuuluu tähän raskauteen, että vähän selvittelee ja arvuuttelee, että kumpikohan se siellä mahtaa olla.

Meille on tervetullut kumpi vain. Enemmän ollaan toki voisiko sanoa, että valmiimpia ottamaan tyttö vastaan siis siltä osin, että nimi on valmiina ja osa vaatteista. Aada on myös alusta saakka ollut sitä mieltä, että sieltä tulee hänelle sisko. Olen jotenkin sisäistänyt mieleeni kuvan tytöstä. Jos se nyt onkin poika, tuntuu sille, että raskaus alkaa alusta, koska olen ajatellut vain tyttöä. 
Tyttö siis olisi minulle itselle luontevampi kuin poika. Teemulle panikoinkin hetki sitten sitä, että en osaisi olla pojan äiti. Pojan! Miten sitä ollaan pojan äitiä? Mitä poikien kanssa tehdään? Miten osaan ikinä tukea häntä oikeanlaisissa asioissa yms. No joo tätä enemmänkin naurettiin Teemun kanssa, että niin. Onhan se täysin erilaista. Hahha, mutta voi miten ihanaa olisikaan olla pojan äiti <3


Tällä hetkellä käyn töissä 3-4pv/vko. Pääosin olen tehnyt pari 4h tunnin päivää ja pari 6-8h tunnin päivää. Ensi viikosta lähtien työt vähän lisääntyy, kun pahoinvointi sekä väsymys on hieman helpottanut. Tulevilla viikoilla onkin täysiä päiviä 4pv ja yhtenä päivänä 3h vuoro. Tämä järjestely on toiminut todella hyvin. Aada on saanut olla enemmän kotona ja myös jatkossa hänellä on ainakin 1 vapaa viikossa. Edelleen aamut menee aivan sumussa. Oksennan aamuisin, mutta ympäri vuorokautinen pahoinvointi on onneksi väistynyt. Toki nyt on alkanut inhottava närästys. Tällä hetkellä en pysty syömään tonnikalaa, maustettua kanaa tai jauhelihaa. Kanassa voi olla ainoastaan suolaa. Tällä hetkellä syönkin enimmikseen kanasalaattia. Se ei närästä. Kaapista löytyy myös maitoa, manteleita, ruokasoodaa, jäätelöä, maustamatonta jogurttia. Näillä on pärjätty toistaiseksi. Tämä on todella inhottava vaiva. Toivon, että tämä helpottaisi, mutta pahoin pelkään, että tästä kärsitään loppuun saakka.

Töihin vielä palatakseni. Rakastan siis työtäni ja teen sitä koko sydämelläni. (lapsi perheiden kotipalvelu) Silti minua mietityttää, että kuin pitkään voin enää nostella lapsia. Pari viikkoa sitten nostin n. 20kg painoisen lapsen keinuun ja alas. Sen jälkeen tuli pieni supistus, mutta ei kipeä. Sen jälkeen olen miettinyt, että kuinka pitkään uskallan nostella. Aada painaa onneksi vain 10kg, mutta hänenkin kantaminen on alkanut käymään raskaaksi. Olen päättänyt, että jos voin hyvin ja yllätyksiä ei tule niin teen töitä toukokuun puoliväliin saakka. Aada syntyi ennenaikaisena, myös lääkärit odottavat, että myös tämä lapsi syntyy aikaisemmin. Vaikka edellisessä raskaudessa tulikin raskausmyrkytys, se ei ollut ainoa syy siihen, että hän syntyi ennenaikaisesti. Istukka toki ei toiminut oikein ja lapsi ei enää kasvanut. Silti minun keho alkoi itse käynnistämään synnytystä jo rv 34. Muistan, kuinka limatulppa irtosi ja olin parille sormelle auki. Tämän vuoksi on siis otettava huomioon se, että kehoni saattaa käynnistää myös seuraavassa raskaudessa synnytyksen vähän liian aikaisin. Siksi tuntuukin luontevalle jäädä töistä pois 1,5kk ennen laskettua aikaa. Eli silloin viikkoja olisi n. 33. Aada syntyi 35+1. Silti ikinä ei voi tietää ja hyvin mahdollista, että vauva syntyy vasta rv 40--> Kaikki on mahdollista :)

Katsotaan miten käy ja kumpi sieltä tulee! 
Jännityksellä ja innolla odotan!




-Eve

Rakas, sinä olet erityislapsi

Siinä otsikossahan se jo tulikin. Rakas lapseni, sinä olet erityislapsi. Miten ihmeessä kertoa lapselle, hänen erityisyydestä? Tämä on kysymys, minkä rakas appiukkoni kysyi minulta taannoin. Kysymys johon en osannut vastata. Kysymys jonka jälkeen tuli mieleen lisäkysymyksiä.
Millä tavalla kerron?
Milloin kerron?
Milloin on sopiva hetki?
Milloin on liian aikaista?
Milloin on liian myöhäistä?
Voiko sen vain täräyttää lapselle, että hei sä oot erityislapsi?
Kannattaako sitä edes kertoa?
Pitäisikö asia pitää piilossa?

Juttelimme asiasta Teemun kanssa ja päädyimme siihen, että kerromme hänelle asiasta nyt, ennen kuin joku muu ottaa asian puheeksi esim. Päiväkodissa. Olisi kurjaa jos Aada saisi kuulla siitä jostain muualta.

Olemme siis tottakai puhuneet Aadalle siitä, että miksi hän saa kasvuhormonia. Miksi hän saa aamulääkkeen. Olemme puhuneet turnerin oireyhtymästä luontevasti kotona, mutta en ole koskaan selittänyt asiaa Aadalle.

Pyysimme Aadan makkariin. Otin Aadan syliin ja sanoin, että äidillä ja isillä olisi sinulle asiaa. Aloin kertomaan hänen turner tuttavastaan, jolta olimme hetki sitten saaneet videon jossa myös hän pistää samanlaista kasvuhormonia kuin Aada. Kerroin hänelle, että myös hän on perhostyttö. Kerroin, että Aadalta puuttu toinen x kromosomi ja siitä kirjaimen x muodosta tulee perhonen ja siksi häntäkin voi kutsua perhostytöksi. Aada innostui siitä hetkeksi, mutta oli silti ihmeissään. Kerroimme, että hänellä on tällainen ainutlaatuinen etuoikeus olla perhostyttö, koska esim päiväkodissa ei ole muita perhostyttöjä. Juttelimme myös siitä, jos tilaisimme Aadalle perhostyttö paidan. Aada oli tietenkin hyvin hämmentynyt, mutta silti hän jollain tavalla ymmärsi ja vaikutta helpottuneelta.




Vielä ei ole sen aika, että kertoisimme siitä, miten Aada ei voi välttämättä koskaan saada omia lapsia. Itseasiassa en halua kertoa sitä näin Aadalle. Haluan kertoa siitä, kun hän on vanhempi ja painottaa hänelle sitä puolta, että se on haastavaa, mutta ei täysin mahdotonta. Luonnollisesti se on mahdotonta, ellei Aadalla nyt alkaisi murrosikä täysin normaalisti yms. Kaikesta huolimatta minä uskon ihmeisiin ja en voi täysin sanoa sitä, että saako Aada omia lapsia vai ei. Se ei ole minun käsissäni. En tietenkään halua tuottaa lapselleni täyttä pettymystä, mutta en kuitenkaan antaa liikaa turhaa toivoa. Silti haluan pysyä toiveikkaana, kannustavana ja positiivisena tässä asiassa. Lääketiede myös kehittyy kokoajan. Mitä se on 20 v päästä? Niitäkin turnernaisia on, jotka ovat saaneet lapsen, mutta niihin hoitoihin on mennyt aikaa.

Olen helpottunut, että nyt se on tehty. Aada tietää, että hänellä on turnerin syndrooma. Hän tietää olevansa perhostyttö. Hän tietää, että hän tarvitsee kasvuhormonia, koska ei kasva riittävästi ilman sitä. Hän tietää, että häneltä puuttuu täysin toinen x kromosomi. Hän tietää, että on ainutlaatuinen ja tämä on erityispiirre. Hän tietää, että on kaunis juuri tuollaisena. Olen helpottunut ja onnellinen. Olen kiitollinen siitä, miten Aada otti uutisen vastaan.
Uskon, että nyt oli oikea aika!


- Eve

Raskausmyrkytys?

Tässä raskaudessa ehkä eniten pelottaa raskausmyrkytys. Stressaan sitä todella paljon, etenkin neuvolakäynnillä. Pelkään, että verenpaine on koholla ja virtsasta löytyy valkuaista. Se pelottaa jokaisella neuvolakäynnillä. Huomaan, että stressaan sitä ja verenpaine on neuvolakäynnillä senkin vuoksi korkeampi. Onneksi ensi kerralla voin käydä mittaamassa verenpaineen, ennen neuvolaan menoa. Heillä on aulassa oma verenpainemittari. Silti tuntuu sille, että saatan stressata sitä joka tapauksessa.

Olen joskus kuullut, että jos esikoisesta on raskausmyrkytys niin seuraavasta on myös todennäköistä sairastua raskausmyrkytykseen. Hetki sitten etsin aiheesta tietoa ja riski olikin vain 15% riski sairastua uudestaan raskausmyrkytykseen. Kivi vierähti sydämeltä. Todella toivon, että tässä raskaudessa saisin synnyttää ilman raskausmyrkytystä ja pelkoa siitä, etteikö vauva kasva kohdussa.

Kun asuin Kouvolassa, minulla oli aivan ihana neuvolatäti. Häntä minulla on ikävä. Nytkin minulla on ihana neuvolatäti, mutta hän on uusi tuttavuus. Huomaan, että vertaan häntä kokoajan aikaisempaan neuvolatätiin. Ja se häiritsee. Olen yrittänyt olla vertailematta, mutta se on yllättävän vaikeaa. Täytyisi olla rennompi, minustahan se on kiinni.

Se on minulle myös hyvin outoa, että tässä raskaudessa ja totta kai kun on jo toinen raskaus, neuvolakäyntejä on todella harvoin. Olen nyt rv 17+0 raskaana ja minulla on ollut vasta 2 neuvolakäyntiä. Ensi viikolla tapaan neuvola lääkärin. Ja enää 3 viikkoa niin rakenneultra koittaa. Silti näitä käyntejä on ollut todella harvakseltaan. Se on minusta todella outoa, sillä seuraava neuvola on vasta maaliskuun puolella. Hassua! Pitää yrittää tottua tähän rytmiin. Voihan se olla, että loppu raskaudessa neuvolakäyntejä on useammin. Aada raskaudesta oli käyntejä muutaman viikon välein, se tuntui ihanalle.





Ennen raskautta painoin tasan 50kg ja edellisellä neuvolakäynnillä ( rv 13+5) painoin 55kg. Painoa on siis tullut ihan mukavasti. Kauhulla odotan seuraavaa käyntiä. Painon nousu on minulle edelleen iso asia, vaikka onkin ihanaa, että maha kasvaa ja tietää, että vauva on se ihana syy mahan kasvulle. Silti se välillä stressaa ja tuntuu pahalle. Tuntuu, että minä turpoan kamalaa vauhtia ja paino nousee jatkuvasti. Aadasta tuli 17kg ja en edes halua ajatella, että kuinka paljon enemmän olisi tullut jos Aada olisi syntynyt rv 40 --> Niiden kilojen pois pudottaminen vei vuoden verran aikaa. 
Verenpaine on pysynyt hyvänä 107/76. Vaikka ihan ensimmäisellä neuvolakäynnillä verenpaine olikin vain 102/74, mutta saatoin jännittää tuota tavallista enemmän.

Olen miettinyt, että pitäisikö hommata verenpaine mittari kotiin ja alkaa mittailemaan verenpainetta kotona? Aadan raskaudessa minulla oli verenpainemittari lainassa neuvolasta, koska verenpaineet oli kokoajan koholla ja raskausmyrkytys epäily tuli varhaisessa vaiheessa.

Edellisessä raskaudessa kaduin sitä, että en hommannut äitiyskorttiin kansia/kuorta miksikä sitä nyt haluaa kutsua. Vai onko se kotelo? Tässä raskaudessa löysin ihanan kotelon Raskauskeijun nettisivuilta ja sainkin sellaisen omaksi. Saan arpoa tämmöisen myös teille lukijoille. Eli pidä korvat auki, nimittäin tällä viikolla Instagrammissa käynnistyy arvonta. Arvonnassa voi voittaa tämän ihanan neuvolakorttikotelon sekä suloisen tuttinauhan <3



LukLabel neuvolakorttikotelon kannet on tukevat, paksua kartonkia ja päälypinta on painettu. Minä rakastuin tähän marmoriin. Kotelon sisällä on kahdet kartonkitaskut, jossa voi neuvolakortin lisäksi säilöä mm. ajanvarauskortia, Kela-kortia tai muita papereita. Mielestäni tämä sopii myös ihanasti babyshower -lahjaksi! Eli jos etsit lahjaa tulevalle äidille niin tässä vinkki!

Koska emme vielä tiedä tulevan lapsen sukupuolla, valitsimme tuttinauhaksi mustavalkoisen, mikä sopii kummallekkin. Epäilemme kuitenkin, että tuleva baby on tyttö ja siksi pitikin heti kokeilla tuttinauhaan Aadan vanhaa tuttia. Toimii siis hyvin vaaleanpunaisen tutin kanssa ja mielestäni sopii oikein hyvin tyttövauvalle! Raskauskeijun tuttinauha pitää tutin vauvan lähelllä. Tuttinauha estää tutin tippumisen, jolloin tutti monesi likaantuu tai katoaa. Edellisessä raskaudessa en olisi selvinnyt ilman tuttinauhaa. Se olisi monta kertaa pyörinyt pitkin lattioita. Tämä ihana raskauskeijun tuttinauha on valmistettu BPA vapaista elintarvikesilikoni-helmistä ja tuttirenkaasta, joita lapsi voi turvallisesti imeskellä ja pureskella. Tämän vuoksi tuttinauha on myös helppo pitää puhtaana, sen voi pestä esim. saippuavedellä. Tuttinauhassa on myös helppo metalliklipsi kiinnitys, joka ei niin vain mene rikki. Tuttinauhan pituus on 21cm. Psst. Tämä on ihanaa suomalaista käsityötä <3

Jos siis innostuit niin pidä silmät ja korvat auki, viikonloppuna starttaa arvonta instagrammin puolella! :)


*yhteistyössä raskauskeiju.fi


- Eve