Minä olen kaunis ja ihana nainen

Tänään olen ylpeä siitä, joka olen. Mikä minusta on kasvanut ja kuoriutunut näiden vuosien aikana. Kun palaan ajassa taakse päin ja mietin sitä aikaa, kun odotin Aadaa. 

Ja kun katson niitä lukuisia kuvia.
Minkälainen olin?
Miten pukeuduin?
Minua alkaa ahdistamaan.
Miten en ole nähnyt itseäni? 

Miten en ole ymmärtänyt omaa naiseuttani ja löytänyt sitä itsestäni. Kuinka olen kehdannut pukeutua ja kulkea niin. Olin nuori. Parikymppinen! Eikös nainen ole silloin kauneimmillaan siis parikymppisenä? Minä valehtelisin jos väittäisin, että silloin olin kauneimmillani. Nyt olen kaunis ja olen nainen. Olen kaunis nainen. Ja uskallan sanoa sen jopa ääneen ja jopa kirjoittaa tähän siitä. Myös täällä blogin puolella olen saanut kommentteja, että en näyttänyt silloin onnelliselta. En varmasti näyttänytkään, koska en sitä ollut. En edes tiennyt, että mitä on onnellisuus. Minä tyydyin omaan elämääni ja yritin värittää sitä. En uskaltanut edes kohdata sitä tosiasiaa, että en ollut onnellinen tai elänyt onnellisessa parisuhteessa. En nähnyt sitä. Nyt näen sen. Ei minun elämä ollut millään tavalla onnellista. Siihen elämään oli vain ajauduttu. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja se hymy ja onnellisuus säteilee kasvoiltani. Se hymy, se onnellisuus tekee kauniiksi. Ja se ei todellakaan ole väärin kehua itseään kauniiksi. Olen paljon kirjoittanut täällä blogin puolella itsestäni ja omasta minä kuvastani. Se on rakentunut kokoajan enemmän ja enemmän, eikä tämä lopu tähän. Minä sekä oma elämäni muovaa minun minäkuvaa jatkuvasti. Jokainen päivä.


Taustallani, ennen Aadaa on rankka parisuhde. Parisuhde, jossa minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Parisuhde joka rikkoi minua ja repi minut palasiksi. Parisuhde jossa minun oma minäkuvani määritettiin minun puolestani. Minua kiellettiin pukeutumasta tietynlaisiin vaatteisiin, meikkaamaan tietyllä tavalla, kuuntelemaan tietynlaista musiikkia ja syömään tietyllä tavalla. Minua elämästäni riistettiin kaikki läheiset ihmiset. Vaikka tämä parisuhde kesti silloin vain vuoden verran niin se rikkoi niin paljon minäkuvaani, että edelleen joudun taistelemaan niitä haavoja vastaan. Edelleen joudun tekemään työtä sen eteen, että näkisin itseni kauniina. Minut on kerran elämässäni painettu niin alas, että sieltä nouseminen on vienyt vuosia. Eikä tämä ole ainoa syy, toinen syy on se, mitä jouduin kokemaan kolmen vanhana. Nämä kaikki ovat muovanneet minun minäkuvaani. Olen puhunut blogissa aiheesta mm. TÄÄLLÄ. 

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon ja monta erilaista asiaa kuten hylkääminen, pettymys, avioero, erityislapsi ja yksinhuoltajuus. Myös näillä kaikilla on ollut vaikutusta omaan kuvaani naisena. Onneksi on tapahtunut myös paljon hyvää ja nämä kokemukset ovat kääntyneet voitoksi ja positiiviseksi asiaksi elämässäni. Minusta on tullut äiti ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtänyt, että mitä on todellinen rakkaus. Mitä on kun rakastaa toista täydellä sydämellä ja mitä on se, kun saa vastarakkautta toiselta takaisin. Se aika kun olin yksin oli tärkeää aikaa. Silloin aloin ymmärtämään omaa naiseuttani. Minä tutustuin itseeni. Minä opin näkemään itseni naisena. Minä kokeilin erilaisia hiustyylejä, hiusvärejä ja aloin meikkaamaan erillä tavalla. Huomasin, että haluan meikata vahvat huulet ja ne sopii minulle. Otin itselleni ripsienpidennykset sekä myöskin hiustenpidennykset. Ne ei tehnyt minusta naista, mutta ne hetket puhui minulle. Ne huusi sitä, että se on ihan ok tehdä näin. Ne hetket puhui sitä, että todella minä olen arvokas naisena ja saan panostaa itseeni. Muistan vieläkin sen kun itkin ja kiitin Jumalaa, kun ostin itselleni kaksi uutta talvitakkia ja ne näytti päälläni hyvältä. Ei minulla ollut vuosiin ollut hyviä talvitakkeja. En ollut panostanut itseeni. Ei minua oltu kannustettu panostamaan itseeni ja ulkonäkööni. Minä nuori nainen en ollut panostanut ulkonäkööni! En tiennyt mistä tykkäsin. Kuljin siskon, äidin ja ystävien vanhoilla vaatteilla. En sano, että se on huono asia, mutta se kertoo paljon siitä, että en ollut ymmärtänyt sitä, mitä minä haluan. Kuka on Eve? Kuka on oikeasti Eve? Nyt ymmärrän sen. Olen kaunis, pian 25 vuotta täyttävä nainen. Olen kaunis sisäisesti niin kuin ulkoisesti. Minulla on melko kaunis luonne ja kauniit silmät. Minä rakastan pukeutua näyttävästi, tummiin väreihin. Minä rakastan isoja näyttäviä korviksia. Minä haluan korostaa silmiäni välillä irtoripsillä ja se on ihan ok. Minä haluan värjätä hiuksiani, meikata kasvoni tummilla sävyillä. Sopi se sitten jonkun mielestä minulle tai ei. Minä haluan tehdä niin ja todella minä saan tehdä niin.

Suuri harppaus on tapahtunut viimeisen 1,5v aikana. Ja yksi suurin tekijä siihen kaikkeen on ollut Teemu. Hän on uskonut minuun ja tsempannut minua kaikkein eniten. Kun Teemu tuli elämääni niin ymmärsin sen, että olen vähätellyt itseäni aivan liian paljon. Teemu ei vähätellyt minua vaan sen sijaan halusi avata silmäni näkemään sen, miten upea olen. On hullua kirjoittaa näin, koska en todellakaan halua, että tästä tekstistä saa sellaisen kuvan, että kehuskelen sillä mikä ja kuka minä olen tai yrittäisin jotenkin huutaa, että miten kaunis olen. Ei, ei tämä teksti ole sitä varten. Tämä on vaan yksi prosessi elämässäni, mikä on alkanut etenemään. Tämä on ollut prosessi, joka on puhutellut minua näkemään itseni uusin silmin. Tämä on prosessi, joka on askel pois siitä suunnasta, mikä lannistaa ja painaa alas. Voi miten usein me naiset nähdäänkään itsemme rumina. Miten paljon me keskitytään niihin puoliin itsessämme, että voi kunpa minulla olisi isommat rinnat ja pienempi takapuoli. Voi kuinka minulla olisi kauniimmat silmät, kyllä minut sitten huomattaisiin. Kuinka usein me näemme itsessämme sen negatiivisen puolen. Se on todella vaikeaa nähdä itsensä positiivisien silmien kautta ja jos kehuu itseään, se määritellään helposti itserakkaudeksi. Se on vaikeaa, myös minulle. Minä en ole saanut kuulla lapsuuden perheessäni kehuja. Minua ei ole kehuttu. Minä en ole saanut elämäni aikana kehuja edes miehiltä. Vasta Teemun tavattua olen saanut elämäni ensimmäisiä kunnon kehuja. Ei minua ole kehuttu. No sehän voi mennä aivan päälaellaan meidän naisten päässä, että okei kukaan ei oo koskaan kehunut mua ja nyt tulee Teemu, joka kehuu. No tietenkin sen täytyy valehdella, kun ei mulle oo kukaan muu noin puhunut. Ja ensihuumassa sitä nyt kehuu aina. Sen täytyy valehdella ja puhua tuollaista. Huoh, miten tämänkin saa niin helposti vääristettyä. Mutta se on itsestä kiinni. Lähteekö sitä ajattelemaan noin? Mitä hyötyä siitä on? Tulee vain inhottavampi fiilis. Minä olen päättänyt uskoa ja luottaa siihen, että Teemu puhuu asiaa ja hän on oikeassa. Hän kulkee rinnallani. Teemu on niin upea ja komea mies, että jos hän kerta valitsi minut, täytyyhän minun olla kaunis hänen silmissään, kun hän kerta minuun rakastui. Hän oikeasti rakastui minuun.

Olen niin kiitollinen, että olen edennyt tässä prosessissa. Edelleen minun on vaikea hyväksyä vartaloni. Edelleen inhoan vartaloani. Edelleen näen itsessäni paljon vikoja. En ole edennyt vielä tarpeeksi, mitä haluan edetä. Olen kuitenkin ottanut suuren harppauksen ja juuri nyt olen kiitollinen siitä, että olen päässyt näin pitkälle tässä prosessissa. Vielä tulee se päivä, että voin sanoa kuinka ylpeä olen itsestäni ilman, että valehtelen itselleni. Kuinka kaunis olen ja miten upea vartaloni on. Vielä se päivä tulee, uskon siihen.


Olen kirjoittanut tästä aiheesta myös aikaisemmin blogiin. Aikaisemman tekstin voit lukea TÄÄLTÄ


- Eve


TYTTÖ VAI POIKA- testejä

Kysymys onko siellä tyttö vai poika pyörii mielessä varmaan joka päivä. Ihmiset ympärillä arvuuttelee, että kumpikohan se siellä on. Monet miettivät, että onko vatsa nyt poikamaha vai tyttömaha. Onko se pystyssä vai levinnyt sivuille. Meille sukupuolella ei ole väliä. Sieltä saa tulla se kumpi tulee. Itse ajattelen kuitenkin niin, että tyttö olisi ihana leikkikaveri Aadalle ja toki siinä säästäisi myös taloudellisesti. Aadan vanhat vaatteet, lelut sekä sama huone. Jos tulisi poika niin onhan se totta, että kaikki menisi uusiksi. Toki meneehän se muutenkin, sillä en ole säästänyt oikeastaan yhtään mitään Aadalta. Toki nyt kun 80cm vaatteet alkaa käymään pieneksi niin ne voisin säästää lapselle, jos ultrassa selviää, että tulos on tyttö. Mutta katsotaan.

Poika taas olisi ihana, kun pojasta ei itselläkään ole mitään kokemusta. Ja voiiih, olisihan se nyt niin suloista saaha pikku Teemu <3 Minun perheessäni on neljä lasta, joista kolme on tyttöjä. Teemun perheessä on myös neljä lasta, mutta heistä kolme on poikia. Eli sukua kun katsoo niin tämä menee ihan 50/50. Siitä ei voi päätellä yhtään mitään.

Tässä nyt kuitenkin muutamia testejä, mitä ollaan kuluneiden viikkojen aikana tehty. 
Lopussa onkin yhteenlaskettu tulos. Jännää, saa nähdä kumpi meidän perheeseen tulee <3 
Hih, on tää vaan jännää aikaa!

1. OMA TUNNE: Alusta lähtien ollut tyttö olo. Myös Teemu on sitä mieltä, että tyttö tulee. Aada myös puhuu kokoajan tytöstä, että sisko tulee. TYTTÖ


2. Muiden arvailut:


Kaikki ystävät jotka ovat ehtineet jo arvuutella ovat sanoneet, että poika sieltä tulee.

Isäni näki unen pojasta ja on sitä mieltä, että poika tulee.

Toinen siskoistani oli sitä mieltä, että meille tulee kaksoset poika sekä tyttö.

Toinen sisko taas on kovasti sitä mieltä, että poika tulee.

Kukaan joka on arvuutellut ei ole sanonut, että tyttö olisi tulossa. Kaikki on sitä mieltä, että meille tulee poika. En tiedä, mutta epäilen, että on helpompi ajatella meille poikaa. Ehkä sen takia, että perheessä on jo yksi tyttö. Itse taas ajattelen, että olisi aivan ihanaa jos olisi kaksi tyttöä. Tytöistä olisi seuraa toisilleen. Vaatteet, lakanat, lelut ja huone kaikki olisi helpompaa. Jos taas tulee poika niin tulee uudet lelut, uusi huone, uudet vaatteet yms. Tottakai jos tämä lapsi on tyttö niin ei kaikki tule olemaan Aadan vanhaa! Mutta olisihan se helpompi jos tyttö tulisi. POIKA


3. Soodatesti:
Testi: ruokasooda + virtsa.

Laita ruokasoodaa kuppiin ja lisää virtsaa hieman ruokasoodan päälle.

-Jos sooda reagoi= poika

-Jos sooda ei reagoi= tyttö

--> Ei reagoinut! TYTTÖ


4. Sydänäänet:

Vauvan sydänäänet on samat kuin Aadalla. 154-168 välillä.
Sydänäänet siis kertoisi, että tulossa olisi TYTTÖ!


5. Kiinalainen syntymäkalenteri:


Sen mukaan olisi tulossa TYTTÖ 
Kalenteriin pääset TÄÄLTÄ



6. Vau.fi testi:

ODOTATKO TYTTÖÄ VAI POIKAA- TESTI

Tämän testin mukaan olisi tulossa POIKA!


7. Mahan muoto:


Teemun sekä siskoni mukaan maha on levinnyt sivuille. Maha on hieman pystympi, kuin Aadasta. Eikä se ole vielä levinnyt niin paljoa sivuille, kuin Aadasta näillä viikoilla. Mielestäni maha on hieman erimuotoinen. Ja huomattavasti isompi. Eli ehkä tämänkin mukaan olisi kuitenkin tulossa TYTTÖ


8. GenderMaker testi!

Tiesittekö, että nykyään lapsen sukupuolen voi selvittää jo leikkimielisellä GenderMaker testillä. Testi on huippu suosittu maailmalla ja googlen mukaan testissä on 98% varma testitulos
Itse en ollut koskaan aikaisemmin asiasta kuullut, mutta mammaryhmässä joku otti asian puheeksi. Minun sormeni alkoivat syyhytä ja halusin heti kokeilla. Niinpä mekin teimme testin.

Testi selvittää vauvan sukupuolen jo raskausviikosta 6 lähtien. 
Uskomatonta? 
Niin varhaisessa vaiheessa?

Testissä tapahtuu reaktio, kun kemiallinen yhdiste liukenee ja sekoittuu virtsaan liuenneisiin molekyyleihin, jotka ovat tulosta kehon solujen sisällä tapahtuvasta biokemiallisesta toiminnosta. Se tekee sen, että testiin tulee tiettyä sukupuolta viittaavat värit näkyviin. 



GenderMaker testi on helppo tehdä. Se on kuin tekisi raskaustestin, mutta virtsa kerätään erilliseen astiaan ja apuna on pipetti. Testi on helppo tehdä kotona. Me teimme testin aamuvirtsasta, koska ajattelimme, että siinä olisi eniten hormooneja, jotka kertoisi sukupuolen.

Ohjeet siis ovat:
Kerää virtsaa puhtaaseen astiaan ja tee testi tipauttamalla pipetillä (sisältyy pakkaukseen) tippa virtsaa pyöreään testialustaan. 
Sinun ei tarvitse odottaa kauaa sillä jopa jo 15 sekuntissa testi-ikkuna kertoo tuloksen.

Sininen testi-ikkuna kertoo sinun odottavan poika lasta ja vaaleanpunainen testi-ikkuna tyttö lasta. Vaivatonta, helppoa ja nopeaa! Ainiin mukana tulee värikartta joka auttaa hahmottamaan tuloksen.

Löysin jälkeen päin tietoa, että virtsan pitäisi antaa jäähtyä ja vasta sen jälkeen tehdä testi, huoneenlämpöisellä virtsalla. Itse en tuota tehnyt, eli en tiedä voiko tämä vaikuttaa testin tulokseen. 


Tulos oli selkeä ja tuli ruutuun todellakin muutamassa sekunnissa. Laitoimme ensin yhden tipanm, mutta se ei riittänyt. Pienen reiän piti kastua kunnolla. Testin tulos oli selkeä. Tyttö! 
Teimme testin RV 10 tienoilla. Emme siis ihan vielä rv 6. En tiedä onko testi niin luotettava, mitä jotkut tietolähteet väittää. Tuntuu hullulle, että sen voisi tietää varmaksi jo rv 6 lähtien? 
Huonopuoli testissä oli se, että tulos ei pysynyt kovin pitkään näkyvillä niinkuin esim. raskaustestissä. Nyt tulos on jo haalentunut eli täytyy laittaa testi roskikseen. Onneksi kuvat on muistoina ja nyt sitten vaan odotellaan rakenneultraa! Jos sieltä saahaan tulokseksi poika niin olen varmaan ihan pyörällä päästäni. En tiedä mitä uskoa, sillä kyllähän kätilökin voi erehtyä!

Testi on tosiaan valmistettu yhdysvalloissa ja sitä on saatavilla myös Suomesta, muutaman päivän toimitusajalla. Nimittäin ihana Raskauskeiju.fi myy tuotetta sivuillaan, hintaan 25,90e. 

Jos olet siis raskaana ja et tiedä vielä tulevan pienokaisen sukupuolta niin nyt kipinkapin tilaamaan!


Testin tulos oli siis: TYTTÖ

9. Instagram kysely:

Kyselin Instagrammissa, että mitä seuraajat oli mieltä. Saako Aada pikkuveljen vai siskon? Suurinosa oli sitä mieltä, että POIKA tulee.


10. Kysymykset:

Tyttö tiedossa • / Poika tiedossa *


•Vatsasi on levinnyt sivulle. TYTTÖ

* Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin.



•Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.

* Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. POIKA




•Olit yhdynnässä muutamaa päivää

* Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan/ ennen ovulaatiota. POIKA



•Viiva vatsassasi päättyy napaan.

* Viiva vatsassasi jatkkuu aina rintojen korkeudelle. / EI VIIVAA



•Vauva potkii hillitysti.

* Vauvan potkut ovat voimakkaita. / EI POTKI



•Edellinenkin lapsesi on tyttö. TYTTÖ


* Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika.



•Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta. TYTTÖ

* Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.



•Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.

* Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. POIKA



•Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. TYTTÖ

* Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.



•Kätesi on aiempaa pehmeämmät.

* Kätesi kuivuvat helposti. POIKA



•Vauvasi sydämen syke on yli 140. TYTTÖ


* Vauvasi sydämen syke on alle 140.



•Olet normaalia kiukkuisempi.

* Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. POIKA



•Vauvasi hikottelee usein.

* Vauvan isä lihoo odotusaikanasi.EI TIETOA



•Ikenet verestävät odotusaikanasi. TYTTÖ


* Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.



6/14 TYTTÖ
/ POIKA 5/14


Kokonaistulos:

7/10 TYTTÖ
3/10 POIKA

Kyllä vain, TYTTÖ voitti! Saas nähdä, että miten käy. Rakenneultra lähenee kokoajan. Enään kuukausi. Rakenneultra on siis 19.2 <3



Miten omassa raskaudessasi, teitkö testejä? Pitikö ne paikkaansa? 
Kumpaa muuten sinä veikkaat meille?




* Yhteistyössä mukana raskauskeiju.fi


- Eve

Pelottava ja ahdistava ULTRA

Ultra.
Jollekkin tuo sana on täynnä intoa ja odotusta.
Jollekkin toiselle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen pelko.

Minulle tuo sana nostaa karvat pystyyn ja tuo jälkimmäinen sana on enemmän se tunne, joka nousee pinnalle, sanan kuultua. Kun ajattelen niitä ultria, mitä Aadasta tehtiin, karvat nousee todellakin pystyyn. Minulle ultra lähinnä tarkoittaa sitä, että lapsesta etsitään ainoastaan kaikki virheet. Ei olla iloisia siitä pienestä ihmeestä vaan kauhistellaan ääneen sitä, että minkälainen lapsi siellä kasvaa. Niitä vikoja oikein kaivamalla kaivetaan esiin. Se on minun kokemukseni kunnallisen puolen ultrasta. Kokemukseni ei ole hyvä, kaunis tai ainutlaatuinen. Se on kaukana siitä. Ja siitä tämä tekstikin on saanut juurensa. Tiedän toki, että miksi näin on tehty. Kaikkihan johtui siitä niskapoimuturvotuksesta. Sehän oli melkein 5mm! Sen vuoksihan Aadaa tarkkailtiin suurennuslasilla ja mietittiin, että mitä muita vikoja hänessä on. Sen vuoksi tuli lähete lääkärille, joka ultrasi uudestaan. Ei se ollut hieno kokemus. Se oli kaukana siitä. Se oli ahdistava ja inhottava kokemus. Minä halusin keskittyä pieneen ja kauniiseen lapseen, mutta se riistettiin minulta. Se riistettiin niillä kauhistuksen sanoilla. Se riistettiin sillä, että kukaan ei ollut kanssani onnellinen. Se riistettiin sillä, että kaikkien kasvoilta näkyi vain lause: "MEILLÄ ON ONGELMA". Siitä ultrasta lähdin shokissa verikokeisiin, joista selvisi 25% riski saada downlapsi. Niin, voitte kuvitella miten paljon siitä kaikesta tuli painetta ja ahdistusta? Minä yritin pysyä positiivisena, mutta se oli vaikeaa.



Miksi palaan tähän nyt. Tämän ihanan pienen tähden ultra lähestyy. (teksti kirjoitettu ennen ultraa. kuvat tekstissä on kuitenkin otettu tähden ultrassa. Lopussa tekstiä, että miksi näin, vähän väärinpäin.) 
Mitä tunteita se minussa herättää? Juurikin tätä mainittua pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos jälleen tätä pientä tähteä tutkitaan suurennuslasin läpi ja etsitään vikoja. Etsitään niitä vikoja jotka oikeuttaa tuomaan abortin vaihtoehtona jälleen eteeni. Miksi lääkärit eivät voi ymmärtää kerrasta, että en tee aborttia piste ja lopettaa sen jankkaamisen siihen? Sehän on todella helppoa vaan puhua ja puhua abortista ja sen helppoudesta.

"Hei puhutaan perheelle abortista
ja sen jälkeen tää ongelma on hoidettu."


Jälleen kerran minä kysyn, että miksi? 
Miksi ihmeessä tähän maailmaan ei saa syntyä kehitysvammaisia lapsia? 
Miksi? 
Eikö he ansaitse elää? 
Eikö he ansaitse mahdollisuutta?
Eikö erityislapset ansaitse mahdollisuutta? 
Miksi tänä päivänä äideille ja perheille on tärkeämpää se, 
että lapsi on terve kuin se, että se hengittäisi?


Se kliseinen lause, joka nostaa minussa aina kylmät väreet;

"Ei sukupuolella ole väliä, kunhan lapsi on terve." 

Mitä jos se ei ole terve? Ihan kuin tuo lause jo huutaisi sen, että jos se lapsi ei ole terve niin hän ei ole tervetullut maailmaan. Voi kuule, sinun kullannuppusi voi sairastua 2v vakavasti tai hänellä saatetaan huomata kehitysvamma. Sinun 5v lapsesi saattaa jäädä auton alle ja ei kävele sen jälkeen enää ikinä. Hylkäätkö hänet sitten? Senkö jälkeen sanot, että en mä tälläistä halunnut. En halua olla tuon äiti. Mielestäni tätä lääkärit/ kätilöt puhuvat. Tätä he syöttää meille. Tätä tämä maailma syöttää meille. Tähän maailmaan ei ole tervetulleita kehitysvammaiset, erityislapset tai muuten vaan erilaiset lapset. Tätä mieltä on moni minunkin tuttavani, järkyttävää. Nyt myös tässä raskaudessa olen kuullut tuon lauseen, että kunhan lapsi on terve. En minä ajattele niin. Minä ajattelen, että tärkeintä on se, että lapsi hengittää. Tärkeintä on se, että hän on lapsi. Tärkeintä on se, että hän pääsee rakastavaan perheeseen. Tärkeintä on se, että lapsi saa syntyä tähän karuakin karunpaan maailmaan. Mielestäni vain näillä asioilla on merkitystä. Hän kelpaa juuri sellaisena, kuin hän on. Hän saa olla juuri sellainen kuin hän on. Ei hänen kehitysvamma tee hänestä huononpaa. Ei mikään hänessä tee hänestä huononpaa. Ei mikään! Hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja tämä, juuri tämä pätee jokaiseen lapseen. Sinun lapsesi ja sinä olette ainutlaatuisia! Olit minkälainen tahansa. Sinä olet ainutlaatuinen. Et ole huonompi. Et ole vähäisempi. Ei minun tyttäreni ole yhtään vähäisempi, vaikka häneltä puuttuu toinen x kromosomi! Se on vaan kromosomi! Mitä sitten??!! Eikö hän ansaitse paikkaansa tässä maailmassa? Eikö hän saisi elää? Hän saa elää täysin normaalia elämää. Hän on täydellinen juuri tuollaisena. Minä ajattelen näin ja juuri tätä minä haluan opettaa lapsilleni. He ovat ainutlaatuisia ja kauniita!


Katso tätä kuvaa. Voitko oikeasti sanoa, että tämä lapsi ei olisi ansainnut mahdollisuutta elää, koska hänestä oltiin täysin varmoja, että hän on kehitysvammainen?
Oltiin varmoja, että minusta ei olisi äidiksi tälle täydelliselle lapselle. Oliko minusta?


Ja kyllä, olen todella kriittinen tässä asiassa. En hyväksy aborttia, enkä tule koskaan hyväksymään. Minun mielestäni ihan jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden. Ihan jokainen lapsi on täydellinen. Erityinen. Kaunis pieni yksilö. Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän sellainen, minkälaisen kuvan tämä maailma antaa. Tämä maailma on julma ja ankara paikka. Tämä maailma ei hyväksy erilaisia lapsia, ihmisiä. Huomaahan sen jo kouluissakin. Jos et kulje massan mukana niin sinua kiusataan. Et saa olla se joka olet. Et ole kaunis jos et kulje massan mukana. Sitähän tämä maailma syöttää. Ja siksi myös yhä nuorempi LAPSI meikkaa. Siksi yhä nuorempi LAPSI näyttää aikuiselta ja niistä on vaikea arvata ikää. Sitähän tämä maailma syöttää. Niin. Sinun pitää olla tietynlainen, että kelpaat. Miten se onkin kamalaa ja se tekee hallaa jokaiselle yksilölle. Se rikkoo ja se satuttaa. Miten paljon nuorilla, lapsilla on ulkonäkö paineita. Miten paljon niitä onkin tänä päivänä. Miten paljon on itsemurhia. Miten paljon on itsetuhoisuutta. Mistä se johtuu? Ei meitä hyväksytä sellaisina, kuin me ollaan. Me ei saada olla niitä ketä ollaan.

Edelleen kysyn, että eikö se ole kaikkein tärkeintä, että se pieni lapsi on elossa?
Miksi niin moni on valmis hylkäämään lapsensa kun todetaan turvotus?
Aadalla todettiin turvotus. Se oli suuri turvotus. Se oli shokki. Mitä jos olisin kuunnellut lääkäreitä? Mitä jos olisin toiminut lääkäreiden ohjeiden mukaan? Aadaa ei olisi. Noin ihanaa, kaunista ja täydellistä tyttöä ei olisi. Jälleen kerran itken kun ajattelen sitä. Mitä jos oikeasti olisin tehnyt niin miten minua neuvottiin toimimaan. Ette usko, miten monta kertaa on tehnyt mieli käydä näyttämässä Aadaa sinne sairaalaan ja kertoa, että tämä on se tyttö josta sanoitte, että se on kehitysvammainen. Etenkin sille lääkärille, joka etsi rakenneultrassa Aadasta down piirteitä, etenki kasvoista. Aada teki pusukala ilmeen, mikä on kuulemma tyypillinen downlapsille. Lääkäri otti siitä kuvan, tulosti sen ja sanoi, että tämä on hyvin tyypillistä downeille. Tuo muisto on minulla edelleen tallessa ja piirtynyt mieleeni jäädäkseen. Ahdistavaa. Onhan se totta, että Aadan raskaudessa olin nuori. Olin 5v nuorempi kuin nyt. Ymmärrän sen, että lääkärit ajattelivat minun parastani. He eivät tunteneet minua. He ihmettelivät päättäväisyyttäni. He eivät lukeneet papereista kuin syntymäaikani, että olin -93 syntynyt ja silloin juuri täyttänyt 20v. Olihan minä nuori ja olen edelleen, mutta silti se ikä ei kerro onko kypsä ottamaan vastaan kehitysvammaista lasta vai ei. Ikä on vain numeroita. Se ei sano yhtään mitään. Minua pidettiin pentuna, lapsena ja tyhmänä. Silti minä tiesin mihin olin ryhtymässä paljon paremmin, kuin yksikään niistä lääkäreistä. Tai kukaan niistä ihmisistä lähelläni, jotka myös sanoivat " Ehkä se abortti voisi olla paras vaihtoehto. Minä tekisin abortin tuossa tilanteessa. Kyllä se niin on, että itse en pystyisi pitämään sairasta lasta". He eivät tienneet mitään. Silti minä ymmärrän niitä heitä jokaista. He tekivät työtään, kertoivat mielipiteensä ja siksi he reagoivat niin. Yritän arvostaa heitä parhaani mukaan. Vaikka myönnän, se on välillä todella vaikeaa.

Tässä raskaudessa olen liittynyt mammaryhmään. Ihanaan ryhmään. Silti minussa herää paljon tunteita, kun luen heidän keskusteluista siitä, miten he huokaavat helpotuksesta kun niskapoimuturvotus, verikokeen riskiluku on normaali. Mielestäni tuosta on tehty elämää suurempi asia. Se ohjailee paljon äitejä. Se turvotus, sen mittaus ja se tulos. Jokainen äiti jännittää sitä, rukoilee sitä, että se tulos olisi normaali. Toivoo koko sydämestään, että lapsi olisi kunnossa. Jos turvotuksessa ilmenee jotain niin hyvin moni äiti miettii vakavissaan aborttia. Ei uskalla ottaa huomioon sitä, että se turvotus ei välttämättä kerro onko lapsi kehitysvammainen. Se on vain testi ja tulos. Se ei saisi olla se joka määrittää sen, että tekeekö abortin vaiko ei. Se ei saisi olla asia joka määrittää koko lapsen. HALOO se on vain testi. Ihan niinkuin se testin tulos kertoisi sen, että se pieni ihme ei ole enää rakas. Se suhde siihen lapseen onkin yhtäkkiä tuhoutunut, koska testi sanoo niin. Koska riskiluku on suuri tai turvotus suuri! Lisäksi moni ei uskalla ottaa sitä askelta, että hänestä tulisi erityislapsen äiti. Ei uskalla nähdä itseään erityislapsen äitinä. Ymmärrän heitä. Oli se minullekkin vaikeaa. Ja kuinka usein mietin sitä, että onko minusta siihen. Kyllä minusta oli siihen ja on edelleen. Olen halunnut huutaa koko maailmalle, miten kiitollinen ja ylpeä olen tyttärestäni! Kiitos Jeesus, että minä saan olla erityislapsen äiti! En muuttaisi sitä mistään hinnasta! Paljon se ottaa, mutta vielä enemmän se antaakin!



Aadan raskaudessa suostuin kaikkiin mahdollisiin verikokeisiin. Ainoa mihin en suostunut oli lapsivesiseulonta. Siitä kieltäydyin. Tänä päivänä kadun sitä, että osallistuin niihin. Minun tilanteessa se kaikki toi turhaa pelkoa. Se kaikki synnytti turhaa stressiä. Ja se kaikki oli aivan turhaa. Raskaus ei ollut paras mahdollinen. Yöt oli katkonaisia ja ne lukuisat hetket kun pelkäsin ja itkin vessan lattialla huutaen Jumalaa. Huusin apua tilanteeseen. Koskaan en rukoillut, että lapseni ei olisi kehitysvammainen. Rukoilin, että saisin voimaa ja apua. Rukoilin, että lapseni hengittäisi, kun hän syntyisi. Se oli se, mitä rukoilin ja pyysin. Sen kaiken sain. Hän vastasi rukouksiini. Sain enemmän. Sain parempaa. Sain erityislapsen.

Tuon kokemuksen vuoksi olemme Teemun kanssa päättäneet, että tässä raskaudessa emme osallistu mihinkään seulontoihin. En halua verikokeeseen, enkä halua tietää niskapoimuturvotuksen tulosta. Vaikka näistä selviäisi mitä tahansa niin se ei vaikuttaisi siihen, että pidämmekö lapsen. Me pidämme tämän lapsen, oli hän millainen tahansa. Haluamme suojella tätä lasta siltä kaikelta turhalta stressiltä. Haluamme antaa tälle lapselle turvallisen ja hyvän raskausajan. Haluamme, että tämä lapsi saa kokea olevansa täysin turvassa. Haluamme iloita tästä lapsesta. Haluamme ottaa hänet vastaan sellaisena, kuin hän on. Täydellisenä yksilönä.

----

Kirjotin tämän tekstin puhelimeni muistiinpanoihin ennen ultraa. Halusin julkaista tämän teille nyt vaikka paljon mietin, että haluanko julkaista näin ehkäpä jopa raakaa tekstiä. Tekstiä, mikä on todella pitkä. Päätin kuitenkin julkaista tämän, kun sain luettua tekstin Teemulle.
Ultra on nyt tosiaan takana päin. Meillä oli aivan ihana kätilö, joka ultrasi mahan päältä. Juttelimme ennen ultraa niskapoimusta ja kätilö otti hyvin vastaan toiveemme. Hän sanoi, että katsoo turvotuksen silmämääräisesti ja ei mittaa sitä tai kerro tulosta meille. Ja jos turvotusta olisi ollut todella paljon silmämääräisesti huomattavissa niin olisi kertonut siitä meille. Olin todella helpottunut. Vauva oli todella vilkas ja liikkui paljon. Hänellä oli varpaat välillä suussa ja välillä heitti kuperkeikkaa. Liikkui kokoajan, todella vilkas! Niin ihana pieni. Kyyneleet siinä tuli, kun jälleen pienen näki. Hän oli kasvanut niin paljon. Pieni ei jaksanut pysyä hetkeäkään paikoillaan ja mittojen saaminen oli hankalaa. Mitaksi saatiin n. 1pv pienempi ja siksi laskettua aikaa ei muutettu. Laskettuaika pystyy siis samana 6.7.2018. Postauksen kuvat on kuvia, meidän pienestä tähdestä <3 Aada haluaa joka päivä ihastella vauvan kuvia. Hän odottaa sisarusta innolla vaikka pientä mustasukkaisuuttakin on jo havaittavissa.


- Eve

Joulu Levillä

Tässä kuvapläjäys meidän Levin reissulta. Matka oli pitkä. Leville ajoon kesti 16h, kun jouduimme odottamaan muutaman tunnin Oulussa, että lumipyry meni ohitse. Aada jaksoi todella hyvin. Hän keskittyi vain seuraamaan tietä ja kuuntelemaan musiikkia. Hän ei katsonut tabletilta lastenohjelmia eikä leikkinyt leluilla. Hän ei oikein syönytkään mitään. Toki söi aina silloin, kun pysähdyttiin. Neiti nukkui matkalla vain 1,5h kumpinakin päivinä. Ihan ihmeellistä! Minä kun olin varautunut pahimpaan. Neiti oli asennoitunut matkustamaan. Luulen, että hän jaksoi myös sen vuoksi niin hyvin, kun väki autossa vaihtui. Välillä ajoi Teemu, välillä minä. Jossain vaiheessa ajoi oma äitini ja sitten taas isäni. Meillä oli reissussa 2 autoa. Minä, Teemu, Aada, vanhempani, 2 siskoa ja 1 veli.

Pakkanen yllätti Levillä nimittäin sitä riitti 22 astetta jokaiselle päivälle. Ulkona ei hirveästi tarennut olla. Jouluaatto meni lähes sisällä ollen ja hotellissa jouluateriaa syöden. Joulupäivänä kävimme huskyajelulla ja Tapanina ajoimme Enontekiölle, isäni puolen sukulaisille. Siellä odotti oma mummoni jota meillä kutsutaan ämmiksi. Ämmi on nähnyt Aadan vain muutaman kerran.
Tapanin jälkeen lähdimme ajamaan kotiin päin. 

Meidän joulu oli ihanan erilainen. 
Lahjoja ei avattu ollenkaan jouluna, sillä ne avattiin jo reissua edeltävänä päivänä.




























-Eve