Syksyn tuoma rauha

Viime aikoina meiltä on kysytty yhä useammin ja useammin, että onko meidän lapsiluku jo täysi?
Ja voinkin vastata siihen jo heti alkuun, että ei. Se ei ole vielä täysi. En tiedä missä vaiheessa kolmas lapsi on ajankohtainen, mutta ei ainakaan vielä. Meidän haaveena olisi saada vielä ainakin yksi lapsi tai jopa kaksi. Kolmea lasta ollaan kuitenkin ajateltu. Jotenkin numero kolme olisi ihanteellinen meidän perheeksi. Viiden hengen perheenä mahtuu samaan autoon ja perhepaketitkin on yleensä 2 aikuista, 2 tai 3 lasta.

Silti tiedostan sen tosiasian, että aina lapsiluku ei ole meidän käsissämme. Ehkäisy voi aina pettää, se ei ole 100% varmaa. Eli en voi sanoa varmaksi, mutta ainakaan tarkoituksen mukaisesti emme halua vielä kolmatta lasta. Raskausaika oli valtavan raskasta aikaa ja itseäni suuresti väsyttää ajatus kolmannesta lapsesta. Tarvitsen hieman aikaa, että unohdan sen raskauden ;D





Tällä hetkellä Aada odottaa pikkuveljensä kasvamista innokkaana.
Hän kyselee lähes päivittäin, että joko pikkuveli alkaa liikkumaan?
Milloin se alkaa kävelemään?
Hän odottaa leikkitoveria todella innokkaasti. Tämä sulattaa sydämeni joka päivä. Ihanaa, että he ovat nykyään hyvää pataa keskenään. Jos Elia itkee, Aada huutaa "Äiti, vauva itkee." Usein Aada käy myös oma aloitteisesti antamassa tutin, pyyhkimässä puklut ja usein haluaa osallistua myös vaipan vaihtoon. Silti negatiivinen käytös varjostaa tätä edelleen. Elian syntymä on ollut kova isku Aadalle. Uskon kuitenkin, että tämä helpottaa koko ajan enemmän ja enemmän. Aikaa se tarvitsee.

Uskon myös, että Eliasta ja Aadasta tulee todella hyvä parivaljakko. Aada on sopivan temperamenttinen joka ei anna hevillä periksi. Elia näyttää olevan paljon rauhallisempi, mutta on älyttömän tarkka. Jos erehdyt vaihtamaan hänen asentoaan, hän kyllä älähtää ja kovaa. Uskon, että he ovat sopivan samanlaisia, mutta kuitenkin luonteiltaan todella erilaisia. Silti kummaltakin löytyy tulisuutta sekä rauhallisuutta. En malta odottaa ensi kesää kun he voivat jo leikkiä yhdessä. Olen niin kiitollinen näistä kahdesta kullannupusta <3




Nyt me nautimme syksystä ja keskitymme elämään tässä hetkessä. Meillä ei ole oikeastaan mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Hääsuunnitelmat on laitettu sivuun siihen saakka, kun oikeudenkäynti on ohitse. Kun tiedämme siitä enemmän, alamme suunittelemaan häitä. Nyt keskitymme meihin ja perheeseemme. Elämä tuntuu aika mukavalle juuri nyt <3





Meidän perhe tuntuu kokonaiselta juuri tämmöisenä <3

- Eve

Sylivauva

Päätin jo teininä, että minä en aio olla sellainen äiti, joka jättää oman elämänsä elämättä lasten takia. Ehkä tämä päätös syntyi silloin, kun näin miten oma äitini huolehti itsestään, vaikka hänellä oli neljä lasta hoidettavana. Silti hän toteutti omia unelmiaan ja piti itsestään huolta. Ihailin sitä, ja halusin samaa myös itselleni. Minulle on tärkeää pitää itsestäni huolta, unohtamatta lapsia sekä miestäni. Haluan huolehtia kokonaisuudesta. Olen onnistunut siinä mielestäni melko hyvin. Rinnallani kulkee mies, joka antaa myös itselleni omaa aikaa. Lisäksi me teemme paljon asioita yhdessä perheenä. Me emme pelkää ostoskeskuksia vaikka vauva itkee. Ääntä tähän maailmaan mahtuu, vaikka Suomi onkin lähes ainoa maa, jossa vihataan lapsia.

Elia on vauva, joka viihtyy kaikkein parhaiten sylissä. Hän on vauva, joka viihtyy myös liikkuvassa autossa sekä vaunuissa, mutta kun vauhti hiipuu, niin hän älähtää. Sitterissä on ihan sama juttu.






Kävimme tänään ensimmäistä kertaa Kalasataman kauppakeskus Redissä. Kauppakeskus vaikutti hyvältä, mutta kieltämättä se oli hieman sokkelo. Tuo reissu ei olisi onnistunut ilman Tulaa, sillä jo ensimmäisessä kaupassa kun vauhti hyytyi, Elia älähti. Hetken päästä hän nukahti puoleksi tunniksi ja heräsi heti, kun sain subista ensimmäisen haukun. Tuli kiire, ja kun Teemu oli hotkaissut subinsa ennen minua, hän otti Elian syliin ja Elia rauhottui heti. Emme kuitenkaan suunnitelleet että vietämme koko iltapäivän subissa, vaan jatkoimme matkaa. Juuri tässä hetkessä meidän pelastus oli Tula.



Silloin kun Aada oli vauva, en ymmärtänyt kantamisesta yhtään mitään. Minulla olin joku kirpputorilta löydetty kantoliina, mikä oli todella hankala. Sen sitominen oli hankalaa, enkä koskaan saanut Aadaa siihen riittävän tiukasti. Toki se toimi toisaalta hetken aikaa, mutta aika pian myin sen eteenpäin. Nyt raskausaikana haaveilin kantorepusta. Etsin tietoa netistä ja löysin Tulan. Juttelin myös ystävien kanssa, ja moni heistä kehui Tulaa. Toinen suosikki taisi olla Manduca, mutta sen moni koki hankalaksi. Tula nousi ehdottomaksi suosikiksi. Saimme Tulaan järjestymään rahoituksen, mutta se olisi tarkoittanut vanhempaa mallia, jossa oli mukana myös vauvatuki. Ajattelin että se näyttää hankalalle. Olin jo vähällä ostaa sen, mutta keltainen väri ei miellyttänyt Teemun silmää. Loppuen lopuksi otin yhteyttä Ipanaiselle, ja sitä kautta järjestyi aivan mahtava yhteistyö.

Olen nyt reilu kuukauden ajan tutustunut Tulaan, ja en voi kuin antaa sille täyden kympin. Tämä on pelastanut meidän vauva arjen. Jos Elia ei ole tyytyväinen sylissä, sitterissä, pinnasängyssä tai vaunuissa, niin otan esiin Tulan. Siinä hän on tyytyväinen. Minun ei tarvitse aina hytkyttää, riittää kun liikun ja teen normaaleja asioita. Toki en voi istua, sillä hän älähtää myös siitä.





Elia on loppuen lopuksi todella tyytyväinen vauva, enkä tarvitse Tulaa ihan joka päivä, koska Teemun syli on täydellinen. Elia rakastaa olla Teemun sylissä, ja hän onkin usein tyytyväisempi Teemun kuin minun sylissä.

Me valitsimme meidän Tulaksi ihanan Free to Growin illusion. Se on Tulan uusi malli, joka sopii vastasyntyneestä taaperoikään saakka - ilman erillisiä lisävarusteita! Eli tässä mallissa ei ole sitä vauvatukea! Aivan mahtavaa. Tula Free to Grow kantorepussa on mahtava säätömekanismi, jolla sen voi kaventaa ihan vastasyntyneelle sopivaksi, ja mitä leveämmäksi sen säätää, niin sitä suuremmalle lapselle se käy. Repusta löytyy myös kiristyssäätö, jonka avulla Tulan korkeutta pystyy säätämään.

 



Tulan Plussat ja miinukset

Tulassa on todella leveä lantiovyö. Se jakaa painon lantiolle, eikä vauvan paino ota selkään. Tulassa on myös ihanan pehmeät ja sopivan leveät olkaimet, jotka tekevät kantamisesta mukavaa. 

+ Näppärä kokonsa ansiosta.

+ Helpot säädöt, todella kätevä.

+ Mukana unihuppu, mikä helpottaa tulevaisuudessa.

+ Unihupulle oma tasku, jota voi käyttää avainten tai puhelimen säilyttämiseen.

+ Erilaiset printit ja kauniit tekstiilit. Jokaisen makuun löytyy omanlainen.

---

- Kantamisessa hikoilee - kiitos hormonien - hikoilen luultavasti entistäkin enemmän. Laittaisin sen miinukseksi, mutta onneksi tässä Tulassa on aiempaa viileämpi sekä hengittävämpi kangas. 

- Olkaimet ovat niin paksut, että osa takeistani ei mahdu päälle olkaimien kohdalta.


Oikeastaan mitään muuta miinusta en keksi Tulalle. 
Se on kertakaikkiaan todella hyvä. 
Jokaisella äidillä pitäisi olla Tula. 
Suosittelen!


Psst. Eilen alkoi kansainvälinen kantoviikko, siksi Ipanaiselle tulee myöhemmin tällä viikolla huikeita teemaviikon tarjouksia. Eli kannattaa pysyä kuulolla!


* Yhteistyössä: Ipanainen.fi

- Eve


Suojelinko itseäni?

Pari päivää sen jälkeen kun Elia syntyi, koin masennuksen tunteita. Tai en tiedä olivatko ne masennuksen tunteita ehkä pikemminkin pelon, ahdistuksen, surun ja ikävän tunteita.
Elian syntymä teki kaikesta jollain tapaa todellisempaa ja konkreettisempaa. Nyt se kaikki olisi todella edessäpäin. Olen miettinyt, että suojeliko minua raskausajan hormonit? Olinko hormoneista niin sekaisin, että en ymmärtänyt kokonaista kuvaa tilanteesta? Enkö osannut kohdata kunnolla sitä, mitä oli tapahtunut?

En tiedä, mutta synnytyksen jälkeen hormonit joko väistyi tai iski vasten kasvoja vielä kovemmin. Nimittäin yhtäkkiä huomasin, että elin jo sitä aikaa, kun Teemu olisi rinnaltani poissa. En halunnut koskea Teemuun. En halunnut mennä lähelle, koska mietin, että kohta hän lähtee rinnaltani täysin pois. Ajattelin, että olisi helpompi ottaa etäisyyttä, että se mahdollinen erossa olo ei tuntuisi niin pahalle. Suojelin itseäni. Ajattelin, että kohta olisi se aika, kun Teemua ei enää olisi rinnallani.
Miten pitkään olisin yksin? Varauduin pahimpaan. Olin valtavassa tunteiden vuoristoradassa. Olin todella ahdistunut. Mikä pahinta, en uskaltanut puhua Teemulle. En halunnut puhua tunteistani, koska pelkäsin loukkaavani häntä. Pelkäsin, että saan hänet surulliseksi kun ajattelen jo tulevaisuutta. Otin eräs ilta itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja uskaltauduin puhumaan tunteistani Teemulle. Purkauduin ja vuodatin lukuisat kyyneleet. Teemu halasi, tuki, oli läsnä ja ennen kaikkea yritti ymmärtää minua. Hän myös sanoi lauseen;


” Tää kaikki on varmasti kaikkein raskainta sulle.
Sä oot se joka jäät kantamaan vastuun kaikesta”.


Siinä hetkessä tajusin sen, että mieheni todella ymmärtää minua. Hän oli kanssani surullinen ja häneen sattui, kun purin omia tunteitani ulos. Niinhän se on, että minä olen se joka jään kantamaan tästä kaikesta vastuun aivan yksin.

Uskon, että se miksi tästä kaikesta tuli konkreettisempaa oli Elia. Elia oli maaliskuussa, puoli vuotta sitten vielä mahassa. Nyt hän oli sylissäni. Olin juuri synnyttänyt ja poika oli vain muutaman vuorokauden ikäinen, aivan ihana tapaus. Silloin ymmärsin täysin sen, että minulla oli nyt kaksi lasta. Tiedostin sen, että jos oikeus päättää laittaa Teemun linnaan niin jäisin tämän kaiken keskelle aivan yksin. Jälleen kerran saatan olla tilanteessa, että jään yksin lapsen kanssa. Tosin nyt niitä on kaksi. Tässä tilanteessa minä teen sen valinnan, että olen joko katkera tai en. Mitä katkeruus hyödyttäisi? Ei yhtään mitään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisi. Edelleen kaikista synkistäkin tunteista huolimatta, olen kiitollinen.




Tänään katson ikkunasta ulos ja jälleen mieleni on haikea. Tässä hytkytän sitterissä istuvaa Eliaa toisella jalallani. Hän on tyytyväinen. Taustalta kuuluu Aadan höpöttelyä ja leikkirattaiden työntelyä. Edessäni on pinkki kasvivalo ja kaksi ruukkua minttua. Keittiössä tiskit on tiskattu ja keittiön pöydät kuultavat. Mieheni istuu parvekkeella ja nauttii kahvikupillisesta. Kiitän häntä mielessäni, sillä hän on tehnyt tämän kaiken. Ilman Teemua meillä ei olisi tuoreita yrttejä. Ilman Teemua meidän keittiö ei olisi kiiltävän puhdas. Ilman Teemua en istuisi nyt tässä, kauniissa kodissamme.
Tässä saan olla rauhassa ja tietää sen, että mieheni huolehtii niin monesta asiasta. Minulla on hyvä mies. Mies joka pitää tästä perheestä huolta. Mies, joka arvostaa ja kunnioittaa meidän perhettä. Niin paljon yhteistä aikaa on mahtunut viime kuukausiin. Niin paljon olen saanut nauttia meidän perheestä. Tapahtuuko se oikeasti? Viedäänkö tuo rakastava isä ja aviomies pois luotani hetkeksi? Milloin se kaikki tapahtuu? Kuinka pitkäksi aikaa? Mitä ja koska? Mieleni on täynnä kysymyksiä.


Mieleni on täynnä haikeutta. Minua itkettää. Nielaisin palan ja pidätän itkua. En halua itkeä. Silti tämä epätietoisuus on tuskaa ja se ärsyttää ihan joka ikinen päivä. Haluan tämän epätietoisuuden jo päättyvän. Haluan, että Teemulla olisi jo oikeudenkäynti, mutta edelleen odotellaan. Mistään, ei mistään ole kuulunut yhtään mitään. Me elellään päivä kerrallaan ja koko ajan tiedetään se, että pahin on vielä edessä. Silti annan sille ajatukselle pienen osan, että Teemu saattaa saada ehdollista. Hän saattaa päästä vähällä. Me emme tiedä sitä, mutta silti minulle helpointa on se, että valmistaudun pahimpaan. Se on minulle kaikkein helpointa. En halua pettyä ja antaa liikaa valtaa ajatukselle, että ei se linnaan mene. Minä en tiedä, en todellakaan tiedä. Silti kaiken tämän keskellä luottan Jumalaan. Hän yksin tietää, miten tässä tulee käymään. Mitä ikinä tapahtuukin, niin me selvitään tästä. Me ollaan perhe joka turvaa ihan kaikessa Jumalaan, tässäkin asiassa. Siihen luotan ja uskon. Hän on hyvä Isä.

- Eve

Varustus kunnossa

Tänä vuonna syksy on ollut todella lämmin ja tämä lämpö tuottaa ainakin minulle äitinä päänvaivaa. Mitä ihmettä puen Elialle päälle? 
Onneksi vaunuissa on lämpöpussi ja liikumme myös paljon autolla. 
Joten vähällä jo ilmojenkin puolesta selviää.
Elialla on tällä hetkellä käytössä ihana harmaa villatakki, joka taitaa olla Lindexin mallistoa. Lisäksi häneltä löytyy hieman lämpimämpi huppari sekä jumpsuit. Näillä ollaan pärjätty hyvin näillä ilmoilla. Lämpöä asuihin tuo kuitenkin kauniit Sohvilan Nooa pipo ja villasukat. Näitä voi hyvin käyttää jo näillä ilmoilla sekä myös kun ilmat hieman viilenevät. 



Kun ilmat viilenevät kunnolla Elia saa käyttöönsä hm:n perus haalarin. Sitä ei kuitenkaan vielä olla tarvittu. Nyt mennään näin. Softshell haalaria mietin Elialle yhdessä vaiheessa, mutta se on jäänyt. Talveksi meillä on 62cm Reiman toppapuku sekä Kappahlin 74cm toppapuku. 
Täytyy katsoa, että ehtiikö tuo 62cm edes päälle. 

Käsittämätöntä miten vauvat kasvaa niin nopeasti!? 



Nooa pipo on pehmeät merinovillasta neulotut pipo. Se ei kutita vaan on miellyttävän tuntuinen. Se on 100% kotimainen sekä myös käsinneulottu, ainutlaatuista käsityötä. Pipoa koristaa kaunis valkoinen tekoturkistupsu.







Myös käsityönä valmistettu kaunis tuttinauha sekä kauniit pyöreät Tanskassa valmistetut tutit on Sohvila Designin valikoimasta. Tuttien tuttiosa on luonnonkumia ja kantaosa on BPA, PVS sekä flataatti vapaa. Sohvilan valikoimassa on kahdeksan eri värivaihtoehtoa. 

Meillä näitä on 2. Valkoinen sekä musta. Olen haaveillut myös harmaan sekä beigen väristä. Ehkäpä hommaan vielä nekin värit. Näistä tuteista Elia on tykännyt kovasti. Ja mikä parasta!
 Nämä tutit pysyy suussa! 
Eli iso PLUSSA näille!






Olen ollut innoissani siitä, että miten hyvin Nooa pipo sopii kaikkien vaatteiden kanssa. 
Se on kaunis ja kruunaa asun kuin asun.

VINKKI:

Instagramissa käynnistyy jälleen arvonta. 
Arvonnassa voit voittaa vapaavalintaisen Nooa pipon. 
Kannattaa käydä osallistumassa.

* Yhteistyössä: Sohvila Design

- Eveliina