"hei sun pitää vastata!"

Teemun tavattua uskalsin melko nopeasti luottaa siihen, että nyt olen löytänyt sen oikean. Tätä miestä olin odottanut. Muistan kuinka puhuin ystävilleni jo ensimmäisien viikkojen jälkeen, että haluan tuosta miehestä aviomiehen. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin miettimään, että onko hän tosiaan se oikea. Uskalsin kyseenalaistaa suhteemme ja miettiä, että mitä jos tulisi ero. Ymmärsin, että vaikka ero tulisi niin selviäisin. Tajusin, että en ollut tämän ihmisen kanssa sen vuoksi, että sain häneltä läheisyyttä ja hellyyttä vaan olin ihmisen kanssa siitä syystä, että hän oli vienyt sydämeni. Minä rakastin häntä. Meidän seurustelu alkoi nopeasti ja se vauhti tuntui Ferrarin kyydiltä. Tammikuussa suhteeseemme tuli kuitenkin vaikeuksia. Ei sellaisia vaikeuksia, että olisimme ajatelleen eroa. Ne vaikeudet tuli elämäntilanteesta. Oli myös kaksi ihmistä joiden riitely tavat olivat täysin erilaisia. Perheet joista mallit juonsivat juurensa. Minä loukkaannuin monista pienistä asioista ja pidin mykkäkoulua. Lapsellista, kyllä. Teemu taas syttyi ja räjähti pienistä asioista yhtä nopeasti. Tuolloin Teemulla oli myös paljon räjähdysherkkyyttä ja minulla vastapainoksi itkuherkkyyttä. Kompo ei siis ollut mitenkään kovin hyvä. Teemu ei kestänyt minun lapsellista käyttäytymistä, mikä saattoi tulla esiin riitatilanteissa ja minä en taas kestänyt Teemun tulisuutta. Näiden yli kuitenkin päästiin, kun ymmärsimme miten erilaisia ihmisiä olimme. Se vaati lukuisia yhteenottoja, mutta vielä enemmän lukuisia hetki pyytää ja antaa anteeksi. Se tarvitsi useita tunteja keskustelua ja ajatuksien vaihtoa. Se tarvitsi sitä, että toinen oli täysin läsnä ja kuunteli, mitä toisella oli sanottavana. Se myös tarvitsi sitä, että kumpikin menimme itseemme ja mietimme, että mitä voisimme tehdä toisin. Olisiko jotain asioita, missä voisimme kumpikin toimia erillä tavalla. Nyt viimeisimmät kuukaudet ovat menneet paremmin. Itseasiassa loistavasti. Huomaan miten nuo kuukaudet teki meistä yhä vahvempia. Meidän suhde on kokoajan vahvempi. Tätä kaikkea on kuitenkin varjostanut minun turhautumiseni. Minä halusin kihloihin heti, mutta missään vaiheessa en painostanut Teemua kosimaan. Puhuimme kyllä kihloista, mutta Teemu tapasi sanoa aina:

 " no mikäs kiire meillä tässä on"  
ja toinen lause oli 
" jos sitä tässä kymmenen vuoden sisään". 

En tiennyt yhtään, että mitä Teemun pään sisällä liikkui. Keväällä hän sanoi, että hänellä ei ole yhtään rahaa laittaa sormukseen. Samaan aikaan hän kuitenkin säästi, mistä en tiennyt mitään. Silloin minusta tuntui, että kosintaan todella menee kymmenen vuotta. Isäni yritti puhua Teemulle, että 

" mitä jos ostaisit Evelle jonkun sormuksen vaan, että
pääsisitte kihloihin saakka kun varmuuskin on pelissä". 

Teemu kuitenkin vastasi ja oli päättänyt, että hän kosii minua sormuksella jonka arvoinen olen. Se ei hänestä saanut olla mikään halpa sormus. Tiesin, että Teemu halusi tehdä tilanteesta ainutlaatuisen.

Moni ystävä oli varma, että Teemu kosii minua Bulgarissa. Myönnän, että odotin sitä siellä, mutta samalla olin sitä mieltä, että ei Teemu minua siellä kosi, koska se olisi liian läpinäkyvää. Teemu tiesi, että osaisin odottaa sitä. Ja kyllä hän ei kosinut minua Bulgariassa. Juttelimme kuitenkin asiasta reissussa ja kerroin tuntemuksista, miten pahalle se tuntui kun joutui vain odottamaan. Tuntui, että muut ihmiset ympärillä ihmetteli ja odotti sitä hetkeä enemmän kuin minä, että Teemu kosii. Moni ystävä puhui, että no nyt se kosii ihan varmasti. Moni ystävä loi minulle paineet ja aloin epäilemään, että oliko Teemu sittenkään minusta niin varma. Joka päivä Teemu sanoi, että rakastaa. Joka päivä hän sanoi, että haluaa minusta vaimon itselleen. Kaikkeen tuohon uskoin ja luotin siihen, että vielä tulisi se päivä kun hän polvistuisi eteeni.

Meidän vuosipäivänä minun fiilikseni olivat surkeat. Olin edellisenä päivänä kysynyt Teemulta, että mitä laitan päälle treffeille, koska en tiennyt yhtään millaiseen paikkaan olimme menossa syömään. Hän ehdotti, että laittaisin mekon. Seuraavana päivänä en kuitenkaan ollut itsevarma mekko päälläni. Muita vaatteita kokeillessani, ahdistus iski. Hiukset näyttivät littanilta ja en saanut väkerrettyä niihin kiharaa vaikka yritin. Olin todella epävarma ulkonäöstäni. Suoraan sanottuna minua ahdisti. Ahdistuksen keskellä Teemu tuli ovesta, hakemaan meitä. Petyin. Sydämeni pettyi kun hänellä ei ollut ruusuja mukana. Olin varma, että hän ostaisi ruusuja, kun oli vuosi päivä. Ei, hän ei tuonut minulla ruusuja. Mietin, että eikö tämä päivä merkitse hänelle yhtään? Oli maanantai 24.7 meidän vuosipäivä. Teemu oli ollut päivän töissä ja olin ollut varma, että emme edes juhlistaisi vuosipäivää. Tuntui, että Teemu ei ollut missään vaiheessa ymmärtänyt, että miten tärkeä tämä päivä olisi minulle. Yritin piilottaa pettymykseni ja päätin, että en sano hänelle sanaakaan. 








Lähdimme ajamaan Teemun työ autolla hänen kotiinsa, Sipooseen. Veimme Aadan hoitoon hänen siskonsa luokse. Sen jälkeen lainasimme Teemun siskon autoa ja lähdimme ajamaan keskustaan. Matka taittui mukavasti. En tiennyt yhtään mihin olimme menossa. Jännityksellä odotin, mitä Teemu oli suunnitellut. Jätimme auton kaivopuistoon ja lähdimme kävelemään. Pian näimme ravintolan ja mielessäni mietin, että toivottavasti hän ei vie minua sinne. Onneksi ravintola oli kiinni ja jatkoimme eteenpäin. Pian huomasin, että olimme pienellä lautalla ja menimme valkosaareen. Saaressa oli huvila/ kartano johon menimme syömään ravintola NJK:hon. Teemu oli varannut parhaan paikan ravintolasta, jossa oli todella kaunis näköala. Tilasimme alku ja pääruoan. Söimme kaikessa rauhassa, mutta mieleni oli synkkä. Ajattelin, että nämä treffit menee ihan samalla kaavalla kuin aikaisemmat. Me syödään ja sitten lähdetään. Jutellaan mukavia ja nautitaan toisistamme. Mieltäni painoi kuitenkin pettymys. Pettymystä lisäsi se, että ystäväni oli sanonut aamulla, että hänestä tuntuu, että Teemu kosii minua tänään. Tai ei hän kirjaimellisesti näin sanonut, koska ehdin ennen hänen sanojaan tyrmäämään ajatuksen. Vastasin, että ei varmasti kosi tänään. En usko. Enkä uskonut, mutta saaressa pettymys yltyi, kun tajusin, että hän ei todellakaan ollut polvistumassa eteeni. Olin asiasta täysin varma. Samaan aikaan minua edelleen painoi se, että en saanut ruusuja. Yritin kuitenkin esittää Teemulle, että kaikki olisi hyvin. Teemu kuitenkin näki kasvoiltani, että minua painoi joku. En kuitenkaan suostunut puhumaan aiheesta. Myöhemmin kun tilasimme jälkiruon, paikan tarjoilija ehdotti meille, että voisimme mennä syömään jälkiruoan ulos, yrttipuutarhaan. Innostuin asiasta ja menimme ulos. Teemu ei tiennyt tarjoilijan ehdotuksesta mitään. Yrittipuutarha oli kaunis paikka, aivan rannassa. Joimme kahvia, teetä ja söimme kakkupalan. Hetken päästä Teemu ehdotti, että lähtisimme kävelemään. Ihmettelin ja tein lähdöstä vaikeaa, koska olin sitä mieltä, että emme voisi siirtyä muualle kun maksuakaan ei oltu suoritettu. Teemu kuitenkin muistutti, että olimme saaressa ja emme pääsisi ilman maksamista mihinkään. Lähdimme kävelemään saaren toiselle puolelle, meren rantaan. Ilta oli kaunis. Minun päälläni oli viltti ja jaloissa korkokengät. Turvauduin Teemuun ja halusin olla lähellä. Suutelimme hetken rannalla ja katsoimme tyyntä merta. Pian Teemu sanoi kauniita sanoja ja yhtäkkiä kuulin 

"Mä en kuitenkaan ole vielä
esittänyt sulle yhtä kysymystä". 

Sen jälkeen näin miten hän polvistui eteeni ja kysyi tulisinko vaimoksi. Ryntäsin halaamaan häntä ja Teemu sanoi napakasti " Hei sun pitää vastata". Mietin, että apua mitä mun pitää vastata ja tottakai vastasin kyllä. Samaan aikaan teki mieli huutaa, että älä kosi mua nyt, en mä oo valmis! En mä oo valmistautunut tähän yhtään! Halasin ja suutelin Teemua ja itkin. Sain sormeeni unelmien sormukseni. Sormuksen jonka on suunnitellut Annette Tillander. Sormus on juuri se mistä olen haaveillut edelliset pari vuotta. Sormus jota en uskonut koskaan saavani ja sormus joka on kallis. Sormus josta tiedän, että Teemu on nähnyt sen sormuksen eteen vaivaa. Teemulla itsellään oli Malmin Korupajan kultainen sormus, todella miehekäs sekä näyttävä. Sormus on taottu käsityönä. Kosinnan jälkeen lähdimme takaisin yrittipuutarhaan. Kerroin Teemulle tunteeni, ajatukseni ja pettymykseni ruusupuskaakin koskien. Hän kertoi, että oli unohtanut asian, koska hän jännitti kosintaa todella paljon. 



Minä olin rukoillut, että en aavistaisi kosintaa. Olin rukoillut, että kosinta tapahtuisi kauniissa ympäristössä ja niin, että en aavistaisi sitä yhtään etukäteen. Olen kiitollinen Jumalalle, että mieleni oli synkkä. Olen kiitollinen, että petyin ruusupuskasta. Olen kiitollinen, että en arvannut yhtään, että kosinta tapahtuisi vuosipäivänä. Olin ajatellut, että en kestä enää yhtään pettymyksiä. Ajattelin, että ei hän nyt vuosipäivänä kosi, koska se olisi niin ilmiselvää ja sitä voisin odottaa. Hän kosi minua juuri silloin. Olen kiitollinen ja onnellinen. Minä en ole enää tyttöystävä vaan olen kihlattu. Pian voidaan alkaa suunnittelemaan hääjuhlia <3

Ainiin! Tarjoilija saaressa tosiaan tiesi, että Teemu aikoi kosia minua. Lisäksi isäni sekä Teemun sisko ja hänen miehensä tiesivät, että kosinta tapahtuu vuosipäivänä. Kaikki osasivat pitää asian hyvin minulta salassa, kiitos siitä! Ihanaa, että minut yllätettiin. 

Ja vielä yksi juttu! Kaikkein parasta tässä oli se, että Teemu jännitti kosintaa niin paljon, että unohti lompakkonsa kotiin. Onneksi ravintolassa oli niin ystävällinen henkilökunta, että he suostuivat odottamaan seuraavaan päivään. Teemu maksoi siis ruokakulut seuraavana päivänä. Hän oli herrasmies, kun ei pyytänyt minua maksamaan. Heh!

Myöhemmin kerron, että mikä tarina tuohon sormukseen liittyy ja haluan kertoa sormuksesta vielä tarkemmin.


* Tämä ei ole yhteistyö postaus


- Eve



Kun laatu kärsi

Olen todella tyytyväinen itseeni, että uskalsin pitää taukoa tämän blogin kirjoittamisesta. En suunnitellut sitä, se vain tapahtui. Olen pahoillani, että en ilmoitellut teille ja pitänyt teitä ajantasalla. Tiedän kuitenkin, että osa teistä on seurannut elämäämme muiden kanavoiden kautta. Kiitos siitä! Blogin tauko on tehnyt minulle, mutta myös parisuhteeseen, Aadan ja minun suhteeseen hyvää. Koin todella suurta painetta ja stressiä tämän kirjoittamisesta. Tuntui, että puheeni täyttyi lauseista " äh, en ole taaskaan kirjoittanut. Pitää/ täytyy kirjoittaa tänään". Paineet tämän kirjoittamisesta oli kovat. Kärsin siitä, kun en jaksanut ottaa kuvia järkkärillä. En halunnut alkaa tekemään täyte- tekstejä. Halusin kirjoittaa tänne tekstejä niin, että nauttisin kirjoittamisesta. Halusin, että tekstit ovat laadukkaita. Ja koska laadukkaita tekstejä ei vaan syntynyt päätin, että en kirjoita kuin vasta sitten, kun mieleeni tulee jokin aihe josta kirjoittaa. En halunnut kirjoittaa pakosta. En halunnut kirjoittaa sen takia, että saan pidettyä blogini suosion samassa tai nostamaan sitä. Ei. Minä halua kirjoittaa laadukkaita tekstejä vaikka sitten kymmenelle ihmiselle. En halua, että blogin laatu kärsii. Niitä blogaajia kyllä löytyy, jotka kirjoittavat blogia pakon edestä. Blogin laadusta huomaa, että kirjoittajalla ei ole enää intoa kirjoittaa vaan hän kirjoittaa täytetekstejä ja kuvat on mitä on. Se on surullista ja minulle tulee olo, että tekisi mieli huutaa näille bloggaajille, että pidä taukoa! ota lomaa! Suosittelen! Se teki hyvää! Tiedän, että blogini on kärsinyt tästä, mutta eihän uusi nousu ole koskaan liian myöhäistä? Eihän? Minä olen tällainen blogaaja. Aito, oma itseni. Uskalsin ottaa riskin ja se kannatti. Pidin lomaa. Tämä ei ole työ vaan harrastus. Se pitäisi muistaa. Tämä blogi ei tule koskaan menemään perheeni tai itseni edelle. Tämä tulee vasta perheen, Jumalan, ystävien ja palkkatyön jälkeen. Teen tätä ennenkaikkea tottakai itseni, mutta myös teidän takia. Te pidätte blogini mielenkiintoisena. Olette pitäneet ja sen verran suuri luotto minulla teihin on, että tulette myös jatkossa pitämään. Ihanaa, että saan teiltä kommentteja ja meidän kuulumiset kiinnostaa edelleen. Kiitos! Pidin lomaa tai oikeastaan sairauslomaa. Sairausloman alussa päätin laittaa kaikki muut blogit sivuun. En pystynyt instagrammissakaan seuraamaan muiden sivuja, koska niiden seuraaminen ahdisti. En kestänyt sitä, että muut laittavat hienoja kuvia ja kertovat millaisia tekstejä ovat tehneet blogiin. Minua se ahdisti. Ahdisti, kun en itse jaksanut ottaa yhtäkään kuvaa. Järkkäri lojui usean kuukauden kaapissa. Vasta Bulgarian reissulle kaivoin pölyttyneen kameran mukaan. Muistan, kuin Teemu antoi positiivisen lauseen siitä, kun jaksoin taas ottaa kuvia. Onneksi sitä ei enää ole. Nyt jaksan myös itse ottaa värikkäitä kuvia instagrammiin ja sen päivittäminen tuntuu jopa hyvälle! Tämä on se merkki siitä, että nyt on hyvä. Nyt voin paremmin. Tuntuu oikeasti todella hyvälle, että minua/ meitä on kaivattu! Tuntuu äärettömän hyvälle kuulla, että meitä on ollut ikävä! Ihanaa! Kiitos siitä! Nyt yritän todella saada bloggaamisen jälleen rullaamaan. Nyt elämä näyttää sille, että tulen kirjoittamaan paremmin. Olen myös miettinyt, että alottaisinko pitämään videoblogia. En kuitenkaan osaa muokata videoita ja se olisi niin paljon työläämpää, että on vaikea sanoa. Se kuitenkin kiehtoo! En vaan tiedä, että osaanko puhua kauhean lyhyesti! Haha! Siinä on se riski, että videot ovat puolen tunnin mittaisia, koska myös nämä tekstit on yleensä melko pitkiä.






Tällä hetkellä olen päässyt jaloilleni niinkuin edellisessä tekstissä kerroinkin. Väsymys on astunut täysin pois ja virtaa on kuin duracell pupulla. Huomenna olisi työhaastattelu osa-aikaiseen työhön, mikä tuntuu tällä hetkellä parhaalle mahdolliselle. Tietyllä tavalla toivon, että tuo työpaikka aukeaisi, mutta toisaalta taas pelkään sitä. Pelkään, että kulutan itseni taas loppuun. Pelkään, että väsähdän jälleen ja minusta ei ole äidiksi tai kihlatuksi. Minua pelottaa, myönnän sen. Tiedän kuitenkin, että minulla ei ole mitään hätää. Luotan Jumalaan tässäkin asiassa. Hän on kanssani vaikka kaikki muu elämästäni murtuisi, mutta Hän kantaa kaiken yli. Hän on turvani ja voimani. Hän on suojakilpeni, siihen minä luotan ja turvaan.

Tänään Aadalla oli toimintaterapia. Aivan ihana nuori nainen aloittaa Aadan kanssa. Aada oli aivan haltioissaan ja touhusi innolla kaikenlaista. Ensi viikolla jälleen uudestaan. Seuraavan parin viikon aikana alkaa myös puheterapia, mitä odotan innolla. Neiti puhuu hienosti, mutta ihan kaikkea ei vielä ymmärrä tai kaikkia sanoja löydä. Puheterapia on myönnetty vuodeksi.

Täällä on sairastettu flunssaa viimiset pari viikkoa. Näihin pariin viikkoon on mahtunut myös äidin oma reissu Latviaan sekä Kokkolaan. Teemu ja Aada ovat viettäneet melko paljon aikaa kahdestaan. Heidän välinen suhde on todella kaunis. Rakastan sitä miten he touhuavat kahdestaan. Välillä tuntuu, että jään aivan ulkopuolelle. Se on kaunista, että olemme saaneet elämäämme miehen joka todella haluaa ottaa vanhemman paikan. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Joka päivä sydämeni huutaa kiitosta. Tällä hetkellä Aada nukkuu päiväunia ja minä kirjoitan blogia. Olohuoneen sohvalla aikaa viettää rakas ystäväni ja hänen poikansa jotka rantautuivat meille sunnuntaina. Ihanaa kun saa nähdä ystäviä, kaiken tämän arjen keskellä!

Yritän pian kirjoittaa teille lisää kuulumisia sekä kertoa, miten se kihlaus oikein tapahtui! Ainiin, kaikki ei varmaan viellä tiennyt! Kyllä, menimme kihloihin 24.7.2017 ! Ihan mahtavaa! Enää en ole tyttöystävä vaan kihlattu. Mutta siitä myöhemmin lisää. Kuullaan taas. Ihanaa kesäistä päivää! Ainakin täällä Helsingissä on todella lämmin. Me nautitaan, kuhan tuo neiti herää päikkäreiltä.


- Eve

Varjon takaa pilkistää aurinko!

Heippa kaikki ihanat siellä ruudun toisella puolella!

Blogaaminen on ollut tauolla niistä syistä, mitä kirjoittelin viime postauksessa. Väsymystä on ollut paljon ja on käyty todella syvällä. Kävin juttelemassa Psykiatrisen sairaanhoitajan sekä lääkärin kanssa joka määräsi myös masennuslääkkeet. Testin mukaan minulla olisi keskivaikea masennus. Itse kuitenkin päädyin siihen, että väsymys menee lepäämisellä ohi. En missään vaiheessa uskonut siihen, että yhden testin mukaan olisin masentunut. Tähän kaikkeen on auttanut lepo. Teemu otti arjesta vastuuta ja viipyikin täällä meillä useita öitä viikossa. Hän hoiti oikeastaan täysin arjen. Ja edelleen hoitaa arjen niin hyvin, että olen joutunut jopa huomauttamaan häntä siitä, että hei mitäs mä teen, kun sä teet täällä kaiken? Toki pyrimme olemaan erossa muutaman yön viikossa ja silloin vastuu on täysin minulla.

Työt loppuivat toukokuun lopussa. Olisin kovasti tahtonut jatkaa, mutta väsymyksen vuoksi oli pakko ajatella, että minun vointini oli ykkösjuttu ja töiden jatkaminen olisi pahentanut asiaa. Se päätös oli todella raskas, koska löysin työn jota rakastan tehdä ja josta voin aidolla sydämellä sanoa, että olin siinä hyvä. En täydellinen, mutta ihan hyvä. Olen siis koko kesän ollut nyt työttömänä ja alkukesän sairauslomalla. Nyt kuitenkin elämä näyttää valoisammalle! Kävästiin Teemun kanssa kesäkuussa Bulgariassa ihan kahdestaan. Oli hassua olla kahdestaan 6 päivää, ilman Aadaa. Sitä huomasi, että niin mehän seurustellaan. Arjessa ei tule ajateltua niin paljon sitä toista siinä rinnalla. Ehkä sitä jollain tapaa pitää myös itsestään selvyytenä vaikka kovasti yrittääkin, että asia ei niin olisi. Kesään on myös kuulunut perheen kanssa oleilua. Ollaan käyty lintsillä, korkeasaaressa ja Aada käväsi myös muumimaailmassa.



Aada on ollut pian 5 vko lomalla päiväkodista. Kovasti neiti kaipaa päiväkotiin ja joka päivä luettelee kavereiden nimiä. Heinäkuun lopussa Aada palaa taas osa-aikaiseksi päiväkotiin ja vaihtaa ryhmää 3-5v. Syksyllä Aada aloittaa myös puhe- sekä toimintaterapian. Aadan lääkäri kirjoitti Aadalle c-lausunnon ja meidän on mahdollista saada vammaistukea. Kaupungilta Aada sai pitkäaikaiseen lainaan vessaan korokkeen jolla pääsee käymään itse pöntöllä. Tämä oli meille todella iso asia! Nyt neiti pystyy itse käydä pöntöllä niinkuin isot tytöt sekä pesemään käsiä. Lääkäri myös sanoi, että Aadaa ei saa missään nimessä ottaa pois päiväkodista. Päiväkoti on vienyt Aadan kehitystä harppauksen eteenpäin. Neiti on oppinut puhumaan, vaikka ymmärryksessä on vielä hieman harjoiteltavaa. Kysymykset on vaikeita ja lauseiden muodottaminen, mutta juuri tämän vuoksi neitilla alkaa puheterapia. Ollaan oltu todella tyytyväisiä Aadan päiväkotiin. Nyt toki on paljon muutosta. Aadan omahoitaja vaihtuu eli saattaa olla raskaat viikot tulossa. Myös ryhmä vaihtuminen tuo haastetta, kun tutut kaverit vaihtuu. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja tämä vaihdos sujuisi mukavammin, kuin puoli vuotta sitten!



Parisuhteessa menee hyvin! Maanantaina tulee vuosi täyteen siitä, kun alettiin seurustelemaan! Teemu järkkää kuulemma treffit ja Aadan hoitopaikan. En malta odottaa, että mitä on luvassa! Tällä hetkellä Teemu on reissussa ja onkin pian viikko vietetty Aadan kanssa laatuaikaa ihan kahdestaan. Kaveri on viettänyt meillä pari yötä, mikä on tehnyt kyllä hyvää. Ihana nähdä ystäviä. Välillä tuntuu, että olen niin ykisäinen täällä Helsingissä. Kaipaan ystäviä, kaipaan seuraa. Etenkin viime kuukaudet ovat eristäneet minut tänne kotiin. Tuntuu, että väsymys karkoitti viimeisetkin ystävät vaikka ei se nyt ihan niin ole. Viimeisien kuukausien aikana ei olla oikeastaan ehditty paljoa myöskään Teemun kanssa treffailemaan ja keskittymään toisiimme. Tottakai Bulgariassa aikaa oli keskittyä toisiimme, mikä oli ihanaa. Arjessa kuitenkin kaipaisin enemmän kahdenkeskistä aikaa. Arki on kiireistä ja siinä tulee kinasteltua jos jonkimoisista asioista. Se kuuluu parisuhteeseen, mutta ei se ole mukavaa jos se on jokapäiväistä. Minulla on se paha tapa, että jos jokin asia minua häiritsee tai jos koen, että en ole saanut tarpeeksi kahdenkeskistä tai ihan vaan omaaa aikaa niin se purkautuu kinastelulla. Olen hyvin avoin ihminen ja tarvitsen aikaa ihan vaan jutteluun. Rakastan niitä hetkiä kun me jutellaan asioista, mutta viime aikoina niitä hetkiä on ollut vähemmän. Jokatapauksessa hyvin meillä menee! Edelleen rakastetaan toisimma hyvin paljon! Vaikeuksia on ollut, mutta niistäkin on selvitty! On ollut ihana huomata, että puhuminen auttaa jokaiseen asiaan! Mahtavaa, kun vierellä kulkee yhtä puhelias ihminen!



Blogin jatkosta en vielä osaa sanoa! Olen päättänyt, että en ota tästä stressiä. Päivittelen blogia silloin kun on aikaa ja jaksan. En ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi lopettamassa! Meitä voi seurata Instassa / hattarapilvenvarjossa /ja satunnaisesti päivittelen myös snäppiin / pilvenvarjossa /!
Nyt olen aloitellut intagrammin tarinoissa kertomaan meidän arjesta. Sieltä voit siis seurata meidän arkea jos tämä päivittyy hitaammin! Olen huomannut, että se on huomattavasti mukavampi sekä helpompi väline kertoa kuulumisia ja milloin mitäkin!

Ihanaa loppukesää jokaiselle! <3

psst. Olen pahoillani jos teksti oli sekavaa. Kirjoitin tämän nopeasti, Aadan päikkäreiden välissä. Nyt neiti heräsi niin on pakko lopettaa!

- Eve