Suojelinko itseäni?

Pari päivää sen jälkeen kun Elia syntyi, koin masennuksen tunteita. Tai en tiedä olivatko ne masennuksen tunteita ehkä pikemminkin pelon, ahdistuksen, surun ja ikävän tunteita.
Elian syntymä teki kaikesta jollain tapaa todellisempaa ja konkreettisempaa. Nyt se kaikki olisi todella edessäpäin. Olen miettinyt, että suojeliko minua raskausajan hormonit? Olinko hormoneista niin sekaisin, että en ymmärtänyt kokonaista kuvaa tilanteesta? Enkö osannut kohdata kunnolla sitä, mitä oli tapahtunut?

En tiedä, mutta synnytyksen jälkeen hormonit joko väistyi tai iski vasten kasvoja vielä kovemmin. Nimittäin yhtäkkiä huomasin, että elin jo sitä aikaa, kun Teemu olisi rinnaltani poissa. En halunnut koskea Teemuun. En halunnut mennä lähelle, koska mietin, että kohta hän lähtee rinnaltani täysin pois. Ajattelin, että olisi helpompi ottaa etäisyyttä, että se mahdollinen erossa olo ei tuntuisi niin pahalle. Suojelin itseäni. Ajattelin, että kohta olisi se aika, kun Teemua ei enää olisi rinnallani.
Miten pitkään olisin yksin? Varauduin pahimpaan. Olin valtavassa tunteiden vuoristoradassa. Olin todella ahdistunut. Mikä pahinta, en uskaltanut puhua Teemulle. En halunnut puhua tunteistani, koska pelkäsin loukkaavani häntä. Pelkäsin, että saan hänet surulliseksi kun ajattelen jo tulevaisuutta. Otin eräs ilta itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja uskaltauduin puhumaan tunteistani Teemulle. Purkauduin ja vuodatin lukuisat kyyneleet. Teemu halasi, tuki, oli läsnä ja ennen kaikkea yritti ymmärtää minua. Hän myös sanoi lauseen;


” Tää kaikki on varmasti kaikkein raskainta sulle.
Sä oot se joka jäät kantamaan vastuun kaikesta”.


Siinä hetkessä tajusin sen, että mieheni todella ymmärtää minua. Hän oli kanssani surullinen ja häneen sattui, kun purin omia tunteitani ulos. Niinhän se on, että minä olen se joka jään kantamaan tästä kaikesta vastuun aivan yksin.

Uskon, että se miksi tästä kaikesta tuli konkreettisempaa oli Elia. Elia oli maaliskuussa, puoli vuotta sitten vielä mahassa. Nyt hän oli sylissäni. Olin juuri synnyttänyt ja poika oli vain muutaman vuorokauden ikäinen, aivan ihana tapaus. Silloin ymmärsin täysin sen, että minulla oli nyt kaksi lasta. Tiedostin sen, että jos oikeus päättää laittaa Teemun linnaan niin jäisin tämän kaiken keskelle aivan yksin. Jälleen kerran saatan olla tilanteessa, että jään yksin lapsen kanssa. Tosin nyt niitä on kaksi. Tässä tilanteessa minä teen sen valinnan, että olen joko katkera tai en. Mitä katkeruus hyödyttäisi? Ei yhtään mitään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisi. Edelleen kaikista synkistäkin tunteista huolimatta, olen kiitollinen.




Tänään katson ikkunasta ulos ja jälleen mieleni on haikea. Tässä hytkytän sitterissä istuvaa Eliaa toisella jalallani. Hän on tyytyväinen. Taustalta kuuluu Aadan höpöttelyä ja leikkirattaiden työntelyä. Edessäni on pinkki kasvivalo ja kaksi ruukkua minttua. Keittiössä tiskit on tiskattu ja keittiön pöydät kuultavat. Mieheni istuu parvekkeella ja nauttii kahvikupillisesta. Kiitän häntä mielessäni, sillä hän on tehnyt tämän kaiken. Ilman Teemua meillä ei olisi tuoreita yrttejä. Ilman Teemua meidän keittiö ei olisi kiiltävän puhdas. Ilman Teemua en istuisi nyt tässä, kauniissa kodissamme.
Tässä saan olla rauhassa ja tietää sen, että mieheni huolehtii niin monesta asiasta. Minulla on hyvä mies. Mies joka pitää tästä perheestä huolta. Mies, joka arvostaa ja kunnioittaa meidän perhettä. Niin paljon yhteistä aikaa on mahtunut viime kuukausiin. Niin paljon olen saanut nauttia meidän perheestä. Tapahtuuko se oikeasti? Viedäänkö tuo rakastava isä ja aviomies pois luotani hetkeksi? Milloin se kaikki tapahtuu? Kuinka pitkäksi aikaa? Mitä ja koska? Mieleni on täynnä kysymyksiä.


Mieleni on täynnä haikeutta. Minua itkettää. Nielaisin palan ja pidätän itkua. En halua itkeä. Silti tämä epätietoisuus on tuskaa ja se ärsyttää ihan joka ikinen päivä. Haluan tämän epätietoisuuden jo päättyvän. Haluan, että Teemulla olisi jo oikeudenkäynti, mutta edelleen odotellaan. Mistään, ei mistään ole kuulunut yhtään mitään. Me elellään päivä kerrallaan ja koko ajan tiedetään se, että pahin on vielä edessä. Silti annan sille ajatukselle pienen osan, että Teemu saattaa saada ehdollista. Hän saattaa päästä vähällä. Me emme tiedä sitä, mutta silti minulle helpointa on se, että valmistaudun pahimpaan. Se on minulle kaikkein helpointa. En halua pettyä ja antaa liikaa valtaa ajatukselle, että ei se linnaan mene. Minä en tiedä, en todellakaan tiedä. Silti kaiken tämän keskellä luottan Jumalaan. Hän yksin tietää, miten tässä tulee käymään. Mitä ikinä tapahtuukin, niin me selvitään tästä. Me ollaan perhe joka turvaa ihan kaikessa Jumalaan, tässäkin asiassa. Siihen luotan ja uskon. Hän on hyvä Isä.

- Eve

Varustus kunnossa

Tänä vuonna syksy on ollut todella lämmin ja tämä lämpö tuottaa ainakin minulle äitinä päänvaivaa. Mitä ihmettä puen Elialle päälle? 
Onneksi vaunuissa on lämpöpussi ja liikumme myös paljon autolla. 
Joten vähällä jo ilmojenkin puolesta selviää.
Elialla on tällä hetkellä käytössä ihana harmaa villatakki, joka taitaa olla Lindexin mallistoa. Lisäksi häneltä löytyy hieman lämpimämpi huppari sekä jumpsuit. Näillä ollaan pärjätty hyvin näillä ilmoilla. Lämpöä asuihin tuo kuitenkin kauniit Sohvilan Nooa pipo ja villasukat. Näitä voi hyvin käyttää jo näillä ilmoilla sekä myös kun ilmat hieman viilenevät. 



Kun ilmat viilenevät kunnolla Elia saa käyttöönsä hm:n perus haalarin. Sitä ei kuitenkaan vielä olla tarvittu. Nyt mennään näin. Softshell haalaria mietin Elialle yhdessä vaiheessa, mutta se on jäänyt. Talveksi meillä on 62cm Reiman toppapuku sekä Kappahlin 74cm toppapuku. 
Täytyy katsoa, että ehtiikö tuo 62cm edes päälle. 

Käsittämätöntä miten vauvat kasvaa niin nopeasti!? 



Nooa pipo on pehmeät merinovillasta neulotut pipo. Se ei kutita vaan on miellyttävän tuntuinen. Se on 100% kotimainen sekä myös käsinneulottu, ainutlaatuista käsityötä. Pipoa koristaa kaunis valkoinen tekoturkistupsu.







Myös käsityönä valmistettu kaunis tuttinauha sekä kauniit pyöreät Tanskassa valmistetut tutit on Sohvila Designin valikoimasta. Tuttien tuttiosa on luonnonkumia ja kantaosa on BPA, PVS sekä flataatti vapaa. Sohvilan valikoimassa on kahdeksan eri värivaihtoehtoa. 

Meillä näitä on 2. Valkoinen sekä musta. Olen haaveillut myös harmaan sekä beigen väristä. Ehkäpä hommaan vielä nekin värit. Näistä tuteista Elia on tykännyt kovasti. Ja mikä parasta!
 Nämä tutit pysyy suussa! 
Eli iso PLUSSA näille!






Olen ollut innoissani siitä, että miten hyvin Nooa pipo sopii kaikkien vaatteiden kanssa. 
Se on kaunis ja kruunaa asun kuin asun.

VINKKI:

Instagramissa käynnistyy jälleen arvonta. 
Arvonnassa voit voittaa vapaavalintaisen Nooa pipon. 
Kannattaa käydä osallistumassa.

* Yhteistyössä: Sohvila Design

- Eveliina


Elian nurkka

Niinhän siinä sitten kävi. Aivan sama, mitä Aadan vauva aikana. Siirsin Aadan omaan huoneeseen n.2kk ikäisenä. Elia siirtyi huoneeseensa hieman aikaisemmin. 6 viikkoa pystyin asumaan samassa huoneessa ja sänky aivan vieressäni. Nyt Elia on saanut oman huoneen tai no vaatehuoneen. Hän asuu meidän makkarin vaatehuoneessa. Kyllä! Vaatehuoneessa! Mutta ei hätää! Ovi ei ole koskaan yöllä täysin kiinni ja pojalla ilmaa kyllä riittää. Tämä ratkaisu on ollut paras mahdollinen. Koko perhe on ollut tähän järjestelyyn todella tyytyväinen.

Asumme siis 74 neliöisessä kolmiossa. Pienempi makuuhuone jossa on vaatehuone, sijaitsee aivan ulko- oven ja vessan vieressä. Aada nukkui aikaisemmin tässä huoneessa, mutta nyt hän sai itselleen hieman isomman huoneen. Aada nukkuu olohuoneen ja keittiön vieressä. Nyt Aadalla on enemmän tilaa leikkiä. Meidän makkariin nyt ei oikein muuta mahdu kuin meidän sänky, mutta ei se mitään. Pääasia, että kaikki saavat nukkua yönsä hyvin. 



Puhuimme huoneiden vaihdosta jo Elian ensimmäisinä elinpäivinä. Päätimme, että Elia siirtyy vaatehuoneeseen nukkumaan n. puolen vuoden iässä. Noh hän siirtyikin sinne hieman nopeampaa. Itse olen todella herkkäuninen. Kun yöllä nousin ja imetin Elian niin jäin kuuntelemaan hänen ääntelyjä, enkä saanut nukuttua. Tähän ei edes korvatulpista ollut apua vaikka työnsinkin ne niin syvälle, kuin uskalsin. Päätin ehdottaa Teemulle, että vaihtaisimme huoneiden järjestystä. Sain mieheltäni innostusta asiaan ja samana iltana ryhdyin tuumasta toimeen. Teemu ja Aada oli sopivasti poissa kotoa. Elia oli kantorepussa ja minä ähkin ja puhkin. 8 tuntia siinä urakassa meni, mutta valmista tuli. Teemu saapui juuri oikeassa vaiheessa kotiin. Hän siirsi sängyt paikoilleen. 

Olen luonteeltani hyvin innostuva ihminen. Jos saan päähänpiston niin alan toteuttamaan sitä heti. Olen todella malttamaton ja mottoni voisikin olla "Kaikki heti nyt, kiitos!" 
Tämä tuottaa avioliitossa törmäyksiä useastikkin. Noh siitä joskus lisää.








Hylly: Halpahalli
Taulu: Salla K Design
Nimi palikat: Maiboo Finland
Tyynyt: H&M Home ja Ikea
Matto: H&M Home
Kori: Jysk
Viltti: Baby Wallaby
Päiväpeitto: Ikea (vanha)






Huoeen budjetiksi tuli n. 40e
Käytin huoneessa paljon vanhaa sekä uutta.

Huone on pieni ja sinne ei paljon mahdu.
Haluaisin seinälle vielä pienen hyllyn sekä taulun. 
Oikean puoleinen seinä on nimittäin täysin tyhjä. 
Katsotaan mitä siihen keksisi.

Mitä tykkäätte?

- Eve

Rakastava Isä

Nimiäiset herätti paljon kyselyitä siitä, että miksi meillä ei vietetty ristiäisiä. Mehän olemme kuitenkin uskossa? Olen halunnut vastata tähän kysymykseen monena päivänä, mutta viimeisin viikko on kulunut flunssan sekä rintatulehduksen kourissa. Nyt minulla on vihdoin aikaa kirjoittaa tämä teksti.

Kyllä, me olemme uskossa. Meille Jumala on rakkaus, tuki, turva ja Isä. Isä joka pitää meistä huolen. Me emme kuitenkaan kuulu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon vaan meidän kotimme on Helluntaiseurakunnassa. Meidän seurakunnassa uskotaan, että seurakunta on perhe, joka muodostaa kodin. Helsingin helluntaiseurakunta, eli Saalem, on hengellinen koti monenlaisille ihmisille eri puolilta maailmaa. Yhdessä se on perheyhteisö, joka rakastaa Jeesusta. Se on minulle paikka, jossa on opetusta, palvontaa, yhteyttä sekä rukousta. Siellä pystyn hengähtämään ja jättämään kaikki murheeni. Sinne on aina hyvä mennä. Se tuntuu kodille, ja sitä se todella on. Se on koti, vaikka viime aikoina siellä on tullut käytyä harvemmin.



Minä olen uskovaisesta kodista. Myös minun vanhempani kuuluvat helluntaiseurakuntaan. Tästä olen puhunut aikaisemminkin blogissa. Olen käynyt kasteella 12 vuotiaana. Silloin päätin ottaa vastaan Jeesuksen, ja lähteä seuraamaan häntä. En tehnyt päätöstä kenenkään pakottamana. En perheeni, enkä ystävieni painostamana. Kiitos Jeesus, että minua ei ole koskaan painostettu mihinkään suuntaan. Tein uskonratkaisun, sekä menin kasteelle, koska tunsin Jumalan läsnäolon. Minä täytyin Pyhällä Hengellä. Minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Sen jälkeen oli luontaista mennä kasteelle. Minua ei ole kastettu lapsena. Minut on siunattu. Me haluamme sitä, että jokainen lapsi saa itse tehdä sen päätöksen, että lähteekö seuraamaan Jeesusta vai ei. Me emme pakota. Me haluamme kasvattaa niin, että raamattu toimii meidän perheen ohjekirjana. Me haluamme kasvattaa lapsemme Kristillisiä arvoja kunnioittaen. Me haluamme kasvattaa niin, että meidän perheemme pää on Jumala.

Minulle Jumala on kaikki kaikessa. Minulle Jumala on Isä. Rakastava Isä. Isä, joka pitää minusta huolen. Hän on Isä joka haluaa kuunnella minun murheeni. Hän on Isä, jolla on aina aikaa kuunnella tytärtään. Minun Isäni on kuninkaallinen Isä, joka haluaa aina ja vain parasta lapselleen. Hän on taivaallinen Isä. Minä tiedän, että Jumala ei koskaan hylkää minua. Hän saattaa olla hiljaa, mutta Hän ei koskaan käännä selkäänsä minulle. Minulle Isä on rakkaus. Täydellinen rakkaus. Se rakkaus on niin syvää, valtavan ihanaa ja voimallista. Se on rakkautta, mitä janoaa. Se rakkaus saa minut herkistymään ja itkemään. Se rakkaus saa minut voimaan paremmin ja unohtamaan kaiken muun. Isä on rakkaus, ja se rakkaus, mitä koen Isältäni on hyvää. Se rakkaus on niin hyvää, että haluaisin jokaisen kokevan sitä samaa, mitä itse tunnen joka päivä. Sen vuoksi en voi olla hiljaa siitä, mitä Jumala minulle merkitsee. Suhteeni Jumalaan on aitoa. Se, että olen uskossa, näkyy elämässäni. Meidän perhe elää luottaen Jumalaan. Joka päivä rukoillen. 



Minun suhteeni Jumalaan on Isä- tytär suhde. Minun oma maallinen isäni on hyvä ja rakastava Isä. Siksi on myös helppo nähdä taivaallinen Isä hyvänä ja rakastavana Isänä. Sitä Hän on.

Minä en voisi kuvitella elämääni ilman Jumalaa, en enää. Olen aina elänyt Hänen lähellään tiedostaen, että Jumala on, mutta olen myös elänyt sellaisen vaiheen, että epäilin kaikkea tätä. Olen käynyt läpi ne ajatukset, että entä jos vain kääntäisinkin kelkkani ja lähtisin muualle? Kaikista epäilyksistäni huolimatta, olen palannut tälle polulle, jota nyt kuljen, enkä halua eksyä siltä. Olen kiitollinen siitä, että en koskaan ole luopunut Jumalasta. Olen pysynyt oikealla tiellä ja tiedän, että tämä tie vie perille iankaikkiseen elämään. Siihen minä uskon. Tähän perheemme uskoo. Tässä on hyvä, juuri nyt.

- Eve