Pelottava ja ahdistava ULTRA

Ultra.
Jollekkin tuo sana on täynnä intoa ja odotusta.
Jollekkin toiselle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen pelko.

Minulle tuo sana nostaa karvat pystyyn ja tuo jälkimmäinen sana on enemmän se tunne, joka nousee pinnalle, sanan kuultua. Kun ajattelen niitä ultria, mitä Aadasta tehtiin, karvat nousee todellakin pystyyn. Minulle ultra lähinnä tarkoittaa sitä, että lapsesta etsitään ainoastaan kaikki virheet. Ei olla iloisia siitä pienestä ihmeestä vaan kauhistellaan ääneen sitä, että minkälainen lapsi siellä kasvaa. Niitä vikoja oikein kaivamalla kaivetaan esiin. Se on minun kokemukseni kunnallisen puolen ultrasta. Kokemukseni ei ole hyvä, kaunis tai ainutlaatuinen. Se on kaukana siitä. Ja siitä tämä tekstikin on saanut juurensa. Tiedän toki, että miksi näin on tehty. Kaikkihan johtui siitä niskapoimuturvotuksesta. Sehän oli melkein 5mm! Sen vuoksihan Aadaa tarkkailtiin suurennuslasilla ja mietittiin, että mitä muita vikoja hänessä on. Sen vuoksi tuli lähete lääkärille, joka ultrasi uudestaan. Ei se ollut hieno kokemus. Se oli kaukana siitä. Se oli ahdistava ja inhottava kokemus. Minä halusin keskittyä pieneen ja kauniiseen lapseen, mutta se riistettiin minulta. Se riistettiin niillä kauhistuksen sanoilla. Se riistettiin sillä, että kukaan ei ollut kanssani onnellinen. Se riistettiin sillä, että kaikkien kasvoilta näkyi vain lause: "MEILLÄ ON ONGELMA". Siitä ultrasta lähdin shokissa verikokeisiin, joista selvisi 25% riski saada downlapsi. Niin, voitte kuvitella miten paljon siitä kaikesta tuli painetta ja ahdistusta? Minä yritin pysyä positiivisena, mutta se oli vaikeaa.



Miksi palaan tähän nyt. Tämän ihanan pienen tähden ultra lähestyy. (teksti kirjoitettu ennen ultraa. kuvat tekstissä on kuitenkin otettu tähden ultrassa. Lopussa tekstiä, että miksi näin, vähän väärinpäin.) 
Mitä tunteita se minussa herättää? Juurikin tätä mainittua pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos jälleen tätä pientä tähteä tutkitaan suurennuslasin läpi ja etsitään vikoja. Etsitään niitä vikoja jotka oikeuttaa tuomaan abortin vaihtoehtona jälleen eteeni. Miksi lääkärit eivät voi ymmärtää kerrasta, että en tee aborttia piste ja lopettaa sen jankkaamisen siihen? Sehän on todella helppoa vaan puhua ja puhua abortista ja sen helppoudesta.

"Hei puhutaan perheelle abortista
ja sen jälkeen tää ongelma on hoidettu."


Jälleen kerran minä kysyn, että miksi? 
Miksi ihmeessä tähän maailmaan ei saa syntyä kehitysvammaisia lapsia? 
Miksi? 
Eikö he ansaitse elää? 
Eikö he ansaitse mahdollisuutta?
Eikö erityislapset ansaitse mahdollisuutta? 
Miksi tänä päivänä äideille ja perheille on tärkeämpää se, 
että lapsi on terve kuin se, että se hengittäisi?


Se kliseinen lause, joka nostaa minussa aina kylmät väreet;

"Ei sukupuolella ole väliä, kunhan lapsi on terve." 

Mitä jos se ei ole terve? Ihan kuin tuo lause jo huutaisi sen, että jos se lapsi ei ole terve niin hän ei ole tervetullut maailmaan. Voi kuule, sinun kullannuppusi voi sairastua 2v vakavasti tai hänellä saatetaan huomata kehitysvamma. Sinun 5v lapsesi saattaa jäädä auton alle ja ei kävele sen jälkeen enää ikinä. Hylkäätkö hänet sitten? Senkö jälkeen sanot, että en mä tälläistä halunnut. En halua olla tuon äiti. Mielestäni tätä lääkärit/ kätilöt puhuvat. Tätä he syöttää meille. Tätä tämä maailma syöttää meille. Tähän maailmaan ei ole tervetulleita kehitysvammaiset, erityislapset tai muuten vaan erilaiset lapset. Tätä mieltä on moni minunkin tuttavani, järkyttävää. Nyt myös tässä raskaudessa olen kuullut tuon lauseen, että kunhan lapsi on terve. En minä ajattele niin. Minä ajattelen, että tärkeintä on se, että lapsi hengittää. Tärkeintä on se, että hän on lapsi. Tärkeintä on se, että hän pääsee rakastavaan perheeseen. Tärkeintä on se, että lapsi saa syntyä tähän karuakin karunpaan maailmaan. Mielestäni vain näillä asioilla on merkitystä. Hän kelpaa juuri sellaisena, kuin hän on. Hän saa olla juuri sellainen kuin hän on. Ei hänen kehitysvamma tee hänestä huononpaa. Ei mikään hänessä tee hänestä huononpaa. Ei mikään! Hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja tämä, juuri tämä pätee jokaiseen lapseen. Sinun lapsesi ja sinä olette ainutlaatuisia! Olit minkälainen tahansa. Sinä olet ainutlaatuinen. Et ole huonompi. Et ole vähäisempi. Ei minun tyttäreni ole yhtään vähäisempi, vaikka häneltä puuttuu toinen x kromosomi! Se on vaan kromosomi! Mitä sitten??!! Eikö hän ansaitse paikkaansa tässä maailmassa? Eikö hän saisi elää? Hän saa elää täysin normaalia elämää. Hän on täydellinen juuri tuollaisena. Minä ajattelen näin ja juuri tätä minä haluan opettaa lapsilleni. He ovat ainutlaatuisia ja kauniita!


Katso tätä kuvaa. Voitko oikeasti sanoa, että tämä lapsi ei olisi ansainnut mahdollisuutta elää, koska hänestä oltiin täysin varmoja, että hän on kehitysvammainen?
Oltiin varmoja, että minusta ei olisi äidiksi tälle täydelliselle lapselle. Oliko minusta?


Ja kyllä, olen todella kriittinen tässä asiassa. En hyväksy aborttia, enkä tule koskaan hyväksymään. Minun mielestäni ihan jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden. Ihan jokainen lapsi on täydellinen. Erityinen. Kaunis pieni yksilö. Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän sellainen, minkälaisen kuvan tämä maailma antaa. Tämä maailma on julma ja ankara paikka. Tämä maailma ei hyväksy erilaisia lapsia, ihmisiä. Huomaahan sen jo kouluissakin. Jos et kulje massan mukana niin sinua kiusataan. Et saa olla se joka olet. Et ole kaunis jos et kulje massan mukana. Sitähän tämä maailma syöttää. Ja siksi myös yhä nuorempi LAPSI meikkaa. Siksi yhä nuorempi LAPSI näyttää aikuiselta ja niistä on vaikea arvata ikää. Sitähän tämä maailma syöttää. Niin. Sinun pitää olla tietynlainen, että kelpaat. Miten se onkin kamalaa ja se tekee hallaa jokaiselle yksilölle. Se rikkoo ja se satuttaa. Miten paljon nuorilla, lapsilla on ulkonäkö paineita. Miten paljon niitä onkin tänä päivänä. Miten paljon on itsemurhia. Miten paljon on itsetuhoisuutta. Mistä se johtuu? Ei meitä hyväksytä sellaisina, kuin me ollaan. Me ei saada olla niitä ketä ollaan.

Edelleen kysyn, että eikö se ole kaikkein tärkeintä, että se pieni lapsi on elossa?
Miksi niin moni on valmis hylkäämään lapsensa kun todetaan turvotus?
Aadalla todettiin turvotus. Se oli suuri turvotus. Se oli shokki. Mitä jos olisin kuunnellut lääkäreitä? Mitä jos olisin toiminut lääkäreiden ohjeiden mukaan? Aadaa ei olisi. Noin ihanaa, kaunista ja täydellistä tyttöä ei olisi. Jälleen kerran itken kun ajattelen sitä. Mitä jos oikeasti olisin tehnyt niin miten minua neuvottiin toimimaan. Ette usko, miten monta kertaa on tehnyt mieli käydä näyttämässä Aadaa sinne sairaalaan ja kertoa, että tämä on se tyttö josta sanoitte, että se on kehitysvammainen. Etenkin sille lääkärille, joka etsi rakenneultrassa Aadasta down piirteitä, etenki kasvoista. Aada teki pusukala ilmeen, mikä on kuulemma tyypillinen downlapsille. Lääkäri otti siitä kuvan, tulosti sen ja sanoi, että tämä on hyvin tyypillistä downeille. Tuo muisto on minulla edelleen tallessa ja piirtynyt mieleeni jäädäkseen. Ahdistavaa. Onhan se totta, että Aadan raskaudessa olin nuori. Olin 5v nuorempi kuin nyt. Ymmärrän sen, että lääkärit ajattelivat minun parastani. He eivät tunteneet minua. He ihmettelivät päättäväisyyttäni. He eivät lukeneet papereista kuin syntymäaikani, että olin -93 syntynyt ja silloin juuri täyttänyt 20v. Olihan minä nuori ja olen edelleen, mutta silti se ikä ei kerro onko kypsä ottamaan vastaan kehitysvammaista lasta vai ei. Ikä on vain numeroita. Se ei sano yhtään mitään. Minua pidettiin pentuna, lapsena ja tyhmänä. Silti minä tiesin mihin olin ryhtymässä paljon paremmin, kuin yksikään niistä lääkäreistä. Tai kukaan niistä ihmisistä lähelläni, jotka myös sanoivat " Ehkä se abortti voisi olla paras vaihtoehto. Minä tekisin abortin tuossa tilanteessa. Kyllä se niin on, että itse en pystyisi pitämään sairasta lasta". He eivät tienneet mitään. Silti minä ymmärrän niitä heitä jokaista. He tekivät työtään, kertoivat mielipiteensä ja siksi he reagoivat niin. Yritän arvostaa heitä parhaani mukaan. Vaikka myönnän, se on välillä todella vaikeaa.

Tässä raskaudessa olen liittynyt mammaryhmään. Ihanaan ryhmään. Silti minussa herää paljon tunteita, kun luen heidän keskusteluista siitä, miten he huokaavat helpotuksesta kun niskapoimuturvotus, verikokeen riskiluku on normaali. Mielestäni tuosta on tehty elämää suurempi asia. Se ohjailee paljon äitejä. Se turvotus, sen mittaus ja se tulos. Jokainen äiti jännittää sitä, rukoilee sitä, että se tulos olisi normaali. Toivoo koko sydämestään, että lapsi olisi kunnossa. Jos turvotuksessa ilmenee jotain niin hyvin moni äiti miettii vakavissaan aborttia. Ei uskalla ottaa huomioon sitä, että se turvotus ei välttämättä kerro onko lapsi kehitysvammainen. Se on vain testi ja tulos. Se ei saisi olla se joka määrittää sen, että tekeekö abortin vaiko ei. Se ei saisi olla asia joka määrittää koko lapsen. HALOO se on vain testi. Ihan niinkuin se testin tulos kertoisi sen, että se pieni ihme ei ole enää rakas. Se suhde siihen lapseen onkin yhtäkkiä tuhoutunut, koska testi sanoo niin. Koska riskiluku on suuri tai turvotus suuri! Lisäksi moni ei uskalla ottaa sitä askelta, että hänestä tulisi erityislapsen äiti. Ei uskalla nähdä itseään erityislapsen äitinä. Ymmärrän heitä. Oli se minullekkin vaikeaa. Ja kuinka usein mietin sitä, että onko minusta siihen. Kyllä minusta oli siihen ja on edelleen. Olen halunnut huutaa koko maailmalle, miten kiitollinen ja ylpeä olen tyttärestäni! Kiitos Jeesus, että minä saan olla erityislapsen äiti! En muuttaisi sitä mistään hinnasta! Paljon se ottaa, mutta vielä enemmän se antaakin!



Aadan raskaudessa suostuin kaikkiin mahdollisiin verikokeisiin. Ainoa mihin en suostunut oli lapsivesiseulonta. Siitä kieltäydyin. Tänä päivänä kadun sitä, että osallistuin niihin. Minun tilanteessa se kaikki toi turhaa pelkoa. Se kaikki synnytti turhaa stressiä. Ja se kaikki oli aivan turhaa. Raskaus ei ollut paras mahdollinen. Yöt oli katkonaisia ja ne lukuisat hetket kun pelkäsin ja itkin vessan lattialla huutaen Jumalaa. Huusin apua tilanteeseen. Koskaan en rukoillut, että lapseni ei olisi kehitysvammainen. Rukoilin, että saisin voimaa ja apua. Rukoilin, että lapseni hengittäisi, kun hän syntyisi. Se oli se, mitä rukoilin ja pyysin. Sen kaiken sain. Hän vastasi rukouksiini. Sain enemmän. Sain parempaa. Sain erityislapsen.

Tuon kokemuksen vuoksi olemme Teemun kanssa päättäneet, että tässä raskaudessa emme osallistu mihinkään seulontoihin. En halua verikokeeseen, enkä halua tietää niskapoimuturvotuksen tulosta. Vaikka näistä selviäisi mitä tahansa niin se ei vaikuttaisi siihen, että pidämmekö lapsen. Me pidämme tämän lapsen, oli hän millainen tahansa. Haluamme suojella tätä lasta siltä kaikelta turhalta stressiltä. Haluamme antaa tälle lapselle turvallisen ja hyvän raskausajan. Haluamme, että tämä lapsi saa kokea olevansa täysin turvassa. Haluamme iloita tästä lapsesta. Haluamme ottaa hänet vastaan sellaisena, kuin hän on. Täydellisenä yksilönä.

----

Kirjotin tämän tekstin puhelimeni muistiinpanoihin ennen ultraa. Halusin julkaista tämän teille nyt vaikka paljon mietin, että haluanko julkaista näin ehkäpä jopa raakaa tekstiä. Tekstiä, mikä on todella pitkä. Päätin kuitenkin julkaista tämän, kun sain luettua tekstin Teemulle.
Ultra on nyt tosiaan takana päin. Meillä oli aivan ihana kätilö, joka ultrasi mahan päältä. Juttelimme ennen ultraa niskapoimusta ja kätilö otti hyvin vastaan toiveemme. Hän sanoi, että katsoo turvotuksen silmämääräisesti ja ei mittaa sitä tai kerro tulosta meille. Ja jos turvotusta olisi ollut todella paljon silmämääräisesti huomattavissa niin olisi kertonut siitä meille. Olin todella helpottunut. Vauva oli todella vilkas ja liikkui paljon. Hänellä oli varpaat välillä suussa ja välillä heitti kuperkeikkaa. Liikkui kokoajan, todella vilkas! Niin ihana pieni. Kyyneleet siinä tuli, kun jälleen pienen näki. Hän oli kasvanut niin paljon. Pieni ei jaksanut pysyä hetkeäkään paikoillaan ja mittojen saaminen oli hankalaa. Mitaksi saatiin n. 1pv pienempi ja siksi laskettua aikaa ei muutettu. Laskettuaika pystyy siis samana 6.7.2018. Postauksen kuvat on kuvia, meidän pienestä tähdestä <3 Aada haluaa joka päivä ihastella vauvan kuvia. Hän odottaa sisarusta innolla vaikka pientä mustasukkaisuuttakin on jo havaittavissa.


- Eve

Joulu Levillä

Tässä kuvapläjäys meidän Levin reissulta. Matka oli pitkä. Leville ajoon kesti 16h, kun jouduimme odottamaan muutaman tunnin Oulussa, että lumipyry meni ohitse. Aada jaksoi todella hyvin. Hän keskittyi vain seuraamaan tietä ja kuuntelemaan musiikkia. Hän ei katsonut tabletilta lastenohjelmia eikä leikkinyt leluilla. Hän ei oikein syönytkään mitään. Toki söi aina silloin, kun pysähdyttiin. Neiti nukkui matkalla vain 1,5h kumpinakin päivinä. Ihan ihmeellistä! Minä kun olin varautunut pahimpaan. Neiti oli asennoitunut matkustamaan. Luulen, että hän jaksoi myös sen vuoksi niin hyvin, kun väki autossa vaihtui. Välillä ajoi Teemu, välillä minä. Jossain vaiheessa ajoi oma äitini ja sitten taas isäni. Meillä oli reissussa 2 autoa. Minä, Teemu, Aada, vanhempani, 2 siskoa ja 1 veli.

Pakkanen yllätti Levillä nimittäin sitä riitti 22 astetta jokaiselle päivälle. Ulkona ei hirveästi tarennut olla. Jouluaatto meni lähes sisällä ollen ja hotellissa jouluateriaa syöden. Joulupäivänä kävimme huskyajelulla ja Tapanina ajoimme Enontekiölle, isäni puolen sukulaisille. Siellä odotti oma mummoni jota meillä kutsutaan ämmiksi. Ämmi on nähnyt Aadan vain muutaman kerran.
Tapanin jälkeen lähdimme ajamaan kotiin päin. 

Meidän joulu oli ihanan erilainen. 
Lahjoja ei avattu ollenkaan jouluna, sillä ne avattiin jo reissua edeltävänä päivänä.




























-Eve

Uusivuosi ja uudet huoneet

Meidän perhe on lomaillut viime viikot. Viikot ovat kuitenkin olleet todella hektiset. Levin reissu oli ihana ja siitä onkin tulossa myöhemmin postausta. Uusivuosi vaihtui ja sekin sujui mukavasti. Vietimme sen kotona, rakkaiden ystävien parissa. Kylässä oli myös pikkusiskoni, joka lähti uudenvuoden jälkeen tiistaina. Keskiviikko, torstai sekä perjantai kului ystäviä nähden. Lauantaina lähdimme Tampereelle ja siitä ajoimme yllättäen Seinäjoelle. Mukana ei ollut vaihtovaatteita eikä edes puhelimen laturia. Matka sujui kuitenkin mukavasti, vaikka mentiinkin hieman pois minun mukavuusalueelta. Silti tuollaiset reissut on juuri niitä parhaita! Oli ihana nähdä Teemun perhettä. Aadakin näki heitä pitkästä aikaa. Viime kerrasta oli mennyt jo tovi. Kaiken tämän keskellä blogi on jäänyt. Oikeastaan olen tehnyt sen tietoisesti. Tämä ei ole minun työ vaan harrastus. Sitä toitotan itselleni jatkuvasti, että en väsyisi. En halua stressata turhaan siitä, että saan tänne postauksia aikaiseksi. Postaan silloin kun tuntuu sille ja se tuntuu parhaimmalle. Silloin saan postata omassa tahdissa ja hymyssä suin. <3

Mutta takaisin uuteenvuoteen. Uutenavuotena vaihdoimme kotona järjestystä. Olemme miettineet paljon eri vaihtoehtoja, että muutammeko uuteen kotiin vai jäämmekö tähän. Asumme nyt 70,5 neliöisessä kolmiossa. Kolmiossa on iso eteinen, yhtenäinen olohuone ja keittiö, 2 makkaria, kylpyhuone ja vaatehuone. Sekä lasitettu parveke. Asunnossa on toisaalta riittävästi neliöitä, mutta mielestäni niitä ei ole käytetty kovin järkevästi. En tiedä kuka tämänkin asunnon pohjan on suunnitellut. Olohuoneen seinä on vino ja se on todella vaikea sisustaa. Vaatehuone on melko iso ja myös eteinen. Aivan turhaan. Miksi niihin on käytetty neliöitä niin paljon? Eteinen voisi aivan hyvin olla puolet pienempi ja nuo neliöt voisi sen sijaan olla toisessa makkarissa. Ongelma tässä asunnossa onkin se, että toinen makkari on aivan liian pieni. Makkari sijaitsee aivan olohuoneen vieressä. Makkari on ehkä pikemminkin alkovi, koska makkarissa on kaksi sisään käyntiä, ei ovia ja sinne mahtuu ainoastaan 160cm sänky + 2 pientä yöpöytää. Tämä on siis ollut se ongelma. Miten tuohon huoneeseen mahtuisi vauvan sänky? Ei mitenkään. Ja muutenkin jos taloudessa on lapsia niin makkari + ovi on todella tarpeellinen. Tiedätte, mistä puhun.



Tässä on vanha kuva makkarista. Tästä saa ehkä paremmin käsityksen siitä, miten ahdas huoneemme on ollut. Jos pinnasängyn olisi sijoittanut tähän niin vaatekaappeja ei saisi auki. Jos taas ikkunan puolelle, sänkyä olisi joutunut siirtämään niin paljon toiseen suuntaan, että siltikään kaapin ovet ei olisi auennut. Pinnasänky ei siis olisi mahtunut tuonne mitenkään. Mietin myös kehtoa, mutta vauva ei nukkuisi siinä kuin muutaman kuukauden. Mielestäni se ajatus oli huono. Joka tapauksessa huoneiden vaihto/muutto olisi edessä. Olin epätoivoinen. Faktahan on se, että jos olisimme jääneet tuohon huoneeseen niin vauva olisi nukkunut olohuoneessa. Niin tähän väliin pitää sanoa, että perhepeti ei ole vaihtoehto. Itse en uskalla saati pysty nukkumaan vauva vierelläni. Olen myös sitä mieltä, että lapsen paikka on omassa sängyssä ja myöhemmin omassa huoneessa. En ole sellainen ihminen, että haluan koko perheen nukkuvan samassa sängyssä. Olen erilainen. Joka tapauksessa päädyimme siihen, että muutamme Aadan huoneen tuohon pienempään ja me siirrymme ovelliseen huoneeseen. Huoneeseen johon mahtuisi pinnasänky! Ajattelimme, että nyt tämä kannattaa kokeilla. Jos se ei toimi niin pystymme siirtämään huoneet vielä takaisin ja miettimään toista ratkaisua.

Ostoslista:
Verhotangot ( 5,90e/kpl )Pimennysverhokangasta ( 7,90e/m x 4 = 31,60e ) / Eurokangas


En ommellut kangasta mitenkään vaan laitoimme sen nipsuilla paikoilleen. Helpointa ikinä!







Huoneeseen mahtui hyvin Aadan lelut, sänky yms. Kaikki muut mahtui, paitsi Tiipii teltta. Laitoimme sen varastoon odottamaan ja otamme sen käyttöön kun muutamme tästä asunnosta pois. Uskon, että senkin aika tulee vielä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että jäämme tähän asuntoon. Helsingissä asunnon vaihto ei käy ihan tuosta noin vaan. Asuntoihin on valtavat ruuhkat. Haluaisimme asunnon tästä läheltä. Unelma olisi rivari, jossa olisi omaa pihaa ja sauna. Niissä taas vuokrat on melko korkeat. Ja niihin varsinkin on ruuhkaa. Jokainenhan unelmoi sellaisesta? Ja onhan se niinkin, että kyllähän tähän kotiin on ehtinyt jo kiintyä. Tämä on ollut koti kuitenkin jo yli vuoden verran. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan. Ehkä muutamme tai sitten emme. Toisaalta jossain vaiheessa tästä asunnosta tila tulee loppumaan kesken.

Tässä vielä muutama kuva meidän huoneesta:

Meidän huoneeseen siirtyi sänky, yöpöydät ja hyllykkö. Tähän huoneeseen ei mennyt yhtään rahaa. Päästiin siis todella edullisesti. Muutoksia pitäisi tehdä, kuten ostaa verhot. Haaveilen myös isosta taulusta sekä vaaterekistä, mutta katsotaan tuleeko sellaiset mahtumaan tänne. Vauva vie kuitenkin melko paljon tilaa.



Miten huoneiden vaihto on sujunut? Miten Aada reagoi?


Todella hyvin. Aada on innoissaan omasta huoneestaan. Hän leikkii nyt paljon enemmän omassa huoneessaan, koska se on samaa tilaa olohuoneen kanssa. Minä voin tehdä rauhassa ruokaa ja Aada touhuaa omassa huoneessaan. Olohuone on pysynyt yllättävän siistinä, kun vertaa aikasempaan. Silloin kaikki lelut kulkeutuivat olohuoneeseen. Nyt ei ole sitäkään ongelmaa. Onhan tuo huone pieni, mutta kun katsoo Aadan kokoa niin hänelle huone on juuri sopiva. Me nautimme ovellisesta huoneesta sekä huoneesta jossa on pimennysverho. Ihanaa nukkua aivan pimeässä huoneessa. Aamut on myös ihania, kun Teemu vie Aadan hoitoon, minä saan jäädä nukkumaan. Nyt jopa pystyn nukkumaan, enkä herää jokaiseen ääneen.

Onhan tässä ollut haastettakin. Päiväunet on vaikea toteuttaa, koska Aadan huone sijaitsee aivan olohuoneen sekä keittiön vieressä ja nuo verhot ei pahemmin ääntä vaimenna. Aada on toistaiseksi nukkunut päiväunet meidän sängyssä. Jos meillä on vieraita myöhään niin Aada tulee nukkumaan meidän makkarin lattialle ja siirtyy omaan sänkyyn ensimmäisen pissatuksen yhteydessä. Kyllä pissatetaan Aadaa 1x/yössä. Näin on pissaaminen sänkyyn vähentynyt huomattavasti.

Mutta kyllä tästä hyvä tulee. Pienin askelin tulee muutosta ja valmistellaan jos sitä aikaa, kun vauva tulee <3 Ihanaa, koko ajan lähempänä <3


Kiitos vielä Sini ja Jasmin suuresta avusta! Ihana kun autoitte tämän projektin kanssa. Toteutimme projektin tosiaan ystävien avustuksella, uutenavuotena. Kiitos!


- Eve


Säästövinkit vaikka ensi jouluksi

Meidän perheen jouluiset säästövinkit, vaikka sitten ensi vuotta ajatellen!


Kuusi:

Teemu googletti, että mistä saisi edullisesti joulukuusen. Kuusi löytyi 15€ hintaan kun taas viime vuonna maksettiin kuusesta 70€. Ja kyllä tämä kuusi on jopa parempi kuin viime vuonna. Joskus se edullinen kuusikin voi olla parempi vaihtoehto.

 

Joulukalenteri:

Tein Aadalle kalenterin sanomalehdestä, vanhasta juuttinarusta, pyykkipojista ja teipistä. Kalenteri ei ole mikään kovin kaunis, mutta ajaa asian. Jokaisesta luukusta löytyy keksiä, jota meillä on jo kotona. Pipareita, suolakeksiä, joskus pala suklaata, fanipaloja jne. Joskus saattaa olla jopa 3 pientä keksiä, samassa luukussa. Tähän ei mennyt yhtään rahaa. Kaikki oli valmiina kotona.

Aadalla on vielä lisäksi viime vuodelta säästetty suklaakalenteri. Ja eihän se tietenkään siihen jää vaan lisäksi neidillä on muumi kalenteri, joka maksoi 1€.



Jouluateria:

Lidl! Hyvä ja halpa! Ostettiin vain se, mikä varmasti tuli syötyä. Pieni kinkku, pari laatikkoa ( säästöä olisi myös tehdä laatikot itse), rosollia ( myös tämän voisi tehdä itse), perunoita, graavilohta, sienisalaattia ja valkokastiketta. Tämä kaikki maksoi 60€.

Toinen jouluateria syödään tänä vuonna Levillä. Se on kalliimpi. 40€/ henkilö. Toisaalta, siinä säätää hermoja, voimia ja aikaa. Ei tarvitse tehdä mitään itse. Saa mennä täysin valmiiseen pöytään! Tämmöisestä minulla ei ole pahemmin kokemusta! Toivottavasti ruoka on hyvää!



Lahjat:


Teemun perheessä on ollut ihana ja kaunis tapa jouluna, josta meidän perhe otti tänä jouluna mallia. Arvoimme syksyllä, kelle kukakin ostaa lahjan. Lahjan saaja ei tiedä, kuka hänelle ostaa. Ollaan myös päätetty summa, paljon lahja saa enintään maksaa. Lapsille jokainen ostaa lahjan, joka tapauksessa.

Toisin sanoen, minä ostan tänä vuonna lahjoja: Kahdelle aikuiselle, Aadalle sekä kahdelle lapselle.

Tämä on mielestäni todella kaunis tapa ja jää varmasti käyttöön myös minun perheeni kesken <3


Joulu:

Meidän perhe lähti tänä vuonna leville jouluksi. Lähdimme sinne tänä aamuna kahdella autolla, 7 hengen porukalla. Jokainen osallistuu bensoihin. Minun vanhemmat ja sisarukset tulevat siis myös. Mökin varasimme jo alkuvuodesta, että saimme sen edullisempaan hintaan. Levillä syömme valmiin jouluaterian ja vietämme aikaa perheenä. Käymme myös tapanina tapaamassa sukulaisia Enontekiöllä. Siellä asuu isäni suku.

Olemme lähteneet matkaan tänä aamuna klo 5 aamulla ja nyt olemme Kemissä. Ei siis enää paljoa matkaa jäljellä! Matka on kulunut todella hyvin. Aada on leikkinyt takapenkillä sekä nukkunut. Neiti ei ole kitissyt vielä ollenkaan! Hän on ollut todella reipas. Kertaakaan hän ei ole kysynyt, että milloin ollaan perillä. Matka on taittunut mukavasti! Itselle vaikeuksia tuottaa häntäluun kipu. Tässä pelkääjän paikalla istuessa saa vaihtaa vähän väliä asentoa. Oksentaa en ole joutunut kuin aamulla vaikka yökkimistä on tapahtunut sitäkin enemmän. Maha on myös kasvanut viimeisen kahden päivän aikana taas kamalaa vauhtia. Tällä hetkellä suurin huolenaiheeni on se, että mahtuuko takki kiinni -15 asteen pakkasessa. Olin varma, että kyllä se mahtuu! Nyt en ole yhtään varma. Äsken tuntui sille, että vetoketju ratkeaa! Kai se täytyy myöntää, että mammatakki on hankittava! Siitä päästäänkin muihin säästövinkkeihin:




Muut vinkit:

-Jos tarvitset lapsellesi kypärämyssyn ja lämpimämmät rukkaset. Piipahda Tokmannissa, Löytötexissä tai vaikka Prismassa. Löysin rukkaset Löyttäristä ja kypärämyssyn Prismasta ja alle parilla kympillä! Valkoinen kypärämyssy sekä pinkit rukkaset.

-Ruokailu: Nyt matkalla söimme Hesburgerissa! Pivosta löytää hyviä kuponkeja! Esimerkiksi: kaksi kerrosateriaa yhden hinnalla. Me ei myöskään joka kerta oteta Aadalle lastenateriaa vaan maito + hamppari/ kananugetit riittää aivan hyvin. Joskus otetaan myös 4€ normaali hampurilaisateria. Lastenateria maksaa vähän yli 5€. Jos neiti haluaa ranskalaisia, hän saa niitä meiltä. Mielestäni on turhaa maksaa siitä, mitä ei välttämättä syö!

-Matkalle on hyvä myös varata eväitä, ei tarvitse huoltsikalta ostaa kalliilla!


Säästö se on pienikin säästö! Viime vuosina on ollut välillä niin tiukkaa, että on ollut pakko opetella säästämään. Tiedän, että voisin olla vielä parempi säästäjä. Monessa asiassa voisin olla vielä säästeliäämpi, mutta en halua elää elämääni pelkästään säästämällä. On asioita missä voi säästää ja joissain asioissa en halua säästää. Joistain asioista en halua tinkiä.


Hyvää joulua jokaiselle lukijalle <3


-Eve